Kuinka Oulun uudesta apteekista tuli Rotuaarin apteekki?

Apteekin offisiini vanhoina aikoina.

Lue apteekin vaiherikas tarina eri apteekkareidemme aikakausina. Apteekkimme historia ulottuu vuoteen 1857 saakka. Lähde aikamatkalle apteekkimaailmaan ja koe samalla tuulahdus entisajan yhteiskunnan menosta. Julkaisemme jokaisen apteekkarin tarinan kuukausittain alkaen maaliskuun lopulta 2021. Tervetuloa mukaan aikamatkalle menneeseen!

Tutustu myös meidän ajankohtaisiin muihin blogiaiheisiin täältä!

Erik Johan Palmqvist apteekkari vuosina 1857 - 1873

Apteekki -sana tulee kreikan kielen sanasta apotheke. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi varastoa tai säilytyspaikkaa. Sanaa käytettiin kuvaamaan myös paikkaa, jossa antiikin ajan lääkärit säilyttivät lääkkeitään. Ouluun perustettiin ensimmäinen apteekki vuonna 1762. Tällöin oululaiset eivät osanneet käyttää apteekin palveluja, vaan turvautuivat välskäreiden osaamiseen. Pikkuhiljaa apteekin toiminta kehittyi ja apteekkipalvelujen tarve lisääntyi. Oulussa oli 1850-luvulle asti vain yksi apteekki, kunnes vuonna 1857 perustettiin toinenkin apteekki Lääkelaitoksen johtajan senaatille tekemän esityksen perusteella. Tällöin Suomessa oli vain 43 apteekkia ja asukasluku oli 1,5 miljoonaa. Oulun kaupungissa asui tuolloin noin 6000 ihmistä. Lääkkeiden pelättiin loppuvan Suomesta Krimin sodan vuoksi.

Keisarillisen Armollisen Avoimen Kirjeen valtuuttamana Palmqvist sai apteekkioikeuden toisen apteekin perustamiseen 31.3.1857. Oulun toinen apteekki nimettiin Uudeksi apteekiksi. Apteekki avasi ovensa Kirkkokadun ja Pakkahuoneenkadun kulmassa seuraavana kesänä, 3.6.1858. Silloin apteekin kellarissa säilytettiin lääkkeiden raaka-aineiden lisäksi mm. verijuotikkaita. Apteekin offisiini eli palvelutila tuli tutuksi asiakkaille. Offisiinin seinät olivat täynnä hyllyjä, joissa oli suoria symmetrisiä rivejä oranssinruskeita pulloja ja -purkkeja. Lääkeainepullot olivat sisällönmukaisessa järjestyksessä. Tiloja tarvittiin laboratorioille, materiaalihuoneelle ja aineiden säilyttämiseen käytettiin kellaria. Pitkään vielä 1900-luvulla oli tyypillistä, että asiakastilat apteekeissa olivat pieniä ja valmistustilat sekä varastot veivät suuren osan kokonaistiloista.

Lääkkeiden raaka-aineina oli 1800-luvulla pääsääntöisesti rohdokset eli luonnosta saatavat ainekset. Raaka-aineita kerättiin luonnosta ja kuivatettiin kuivaushuoneissa. Lääkkeet valmistettiin viranomaisten vahvistaman lääkevalmistusohjekirjan, farmakopean mukaan. Lääkevalmisteet saattoivat sisältää myös useita yrttejä tai rohdoksia. Lääkkeet olivat erilaisissa muodoissa, kuten uutteena, tinktuurana, mikstuurana, keitteenä, hauteena, siirappina ja linimenttinä.

Lääkärit määräsivät asiakkaille lääkkeitä lääkemääräyksillä, jotka kopioitiin apteekissa signatuureihin. Signatuurit kiinnitettiin lääkepurkkeihin ja pulloihin. Signatuurit suunniteltiin huolellisesti ja niissä oli yleensä apteekin symboli ja nimi näkyvissä. Symbolina oli usein apteekkirakennus. Symbolina saattoi olla myös paikkakunnan nähtävyyksiä, kuten kirkko, koski linna tai silta. Signatuurit näyttivät jopa kauniilta taideteoksilta. Lääkemääräyksiä säilytettiin apteekissa 10 vuoden ajan vuoteen 1973 saakka. Osa lääkkeistä pakattiin reseptipusseihin, josta löytyi lääkkeen koostumus, lääkärin, apteekin ja potilaan nimet. Lisäksi pusseihin kirjoitettiin lääkkeen hinta, annosteluohjeet sekä päiväys. Tyypillisesti apteekissa valmistetut lääkkeet annettiin asiakkaalle apteekin omiin pulloihin, purkkeihin tai pakkauksiin laitettuina. Asiakas toi myös omia rasioita tai pulloja lääkkeitä varten.

Palmqvist Uuden Apteekin apteekkarina 16 vuoden ajan vuoteen 1873 saakka. Apteekkimme tarina jatkuu apteekkari Nordforsin aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Peldán, K. 1967. Suomen Farmasian historia. Helsinki: Suomen farmaseuttinen yhdistys

 www.apteekkimuseo.fi

Takaisin ylös ⇑

Toinen apteekkari Nordfors

Albert Fredrik Nordfors apteekkari vuosina 1874 - 1884

Maailmalla koko 1800-luvun ajan teknologia ja lääketiede olivat kehittyneet kovaa vauhtia. Silti kulkutaudit ja ruoanpuute vaivasivat useita maita. Suomessa   toivuttiin pitkään 1860-luvun suuresta nälkäkatastrofista, jonka aikana parissa vuodessa alle kahden miljoonan suomalaisen pienestä kansasta kuoli 270 000 henkeä. Suuresta katastrofista huolimatta Suomessa alkoi vahva kansallinen herääminen 1860- ja 1870-luvulla venäjän keisari Aleksanteri II aikana. Monet positiiviset kehitysaskeleet johtivat maamme taloudelliseen vaurastumiseen. Kansakoulujen kehittyminen edesauttoi suomenkielisen väestön sivistystason hyvään noususuuntaan.

Apteekkialan koulutusta toteutettiin 1800-luvulla vanhan mestari-kisälli-toiminnan kautta. Koulutus oli oppisopimuspohjaista ja apteekkarilla oli suuri vastuu rohdosoppien siirtämistä tuleville ammattilaisille. Opiskelu tapahtui siis töitä tehden apteekissa. Farmasiaoppilaan tutkinnon suorittaminen kesti 3–6 vuotta ja proviisorin tutkinnon suorittaminen vielä 4 vuotta lisää. Proviisorin tutkinnon jälkeen pystyi suorittamaan apteekkarin tutkinnon.

Oulussa apteekkitoiminta oli jo hyvässä vauhdissa Uudessa Apteekissa Nordforsin saadessa apteekkarin oikeudet. Hän sai privilegion eli erikoisoikeuden Uuteen apteekkiin 19.8.1874. Apteekkari oli aktiivinen kaupunkilainen osallistuen kaupungin rientoihin. Yhteiskunnalliset asiat ja niiden kehittäminen kiinnostivat Nordforsia suuresti. Hän perusti insinööriveljensä kanssa Oulun ensimmäisen puhelinlaitoksen vuonna 1882 Uuden apteekin konttorihuoneeseen Kirkkokadun ja Pakkahuoneenkadun kulmaukseen.

Tuohon aikaan apteekin holvaamattomissa kellareissa säilytettiin myös herkästi syttyviä aineita. Kanisterit sisälsivät yhdessä kellarissa eetteriä, bensiiniä ja tärpättiä. Toisessa kellarissa oli puuöljyä, koivuöljyä sekä liinöljyä. Kolmannessa kellarissa säilytettiin petroleumia. Juuri apteekkimme kellarista alkoi 30. marraskuuta vuonna 1882 surullinen tapahtumasarja, jonka vaikutukset olivat osalle kaupungin keskustasta kohtalokkaat. Paikallinen Kaiku -lehti tiesi kertoa onnettomuuteen johtaneista syitä seuraavaa: Eräs apteekin oppilaista meni noutamaan bensiini-öljyä kellarista yhdessä juoksupojan kanssa. Herkästi syttyvää bensiini-öljyä pääsikin valumaan lattialle lyhdyn viereen. Tuli tarttui öljyyn ja levisi nopeasti ylöspäin. Hetken päästä koko talo oli liekkien vallassa. Sammutusta vaikeutti veden vähyys kuiva kesän jälkeen torin rannassa. Kun vesiruiskut saatiin sammutuskuntoon, apteekin talo oli jo palanut lähes kokonaan.

Tulipalossa tuhoutui myös uusi Oulun puhelinkeskus. Lisäksi tulipalo tuhosi kaupungin arvokkaimman osan levitessään rantaan saakka seuraavan yön aikana. Apteekkari ryhtyi ripeästi toimeen tuhon jälkeen ja avasi muutaman päivän päästä väliaikaisen apteekin maalari Kanniaisen taloon palopaikan viereen. Apteekin talon tilalle rakennettiin heti uusi rakennus, johon apteekki muutti takaisin. Toimelias apteekkari sairastui keuhkotautiin pian tulipalon jälkeen ja kuoli alkuvuodesta 1884.

Nordforsin aikakausi kesti apteekissamme 10 vuotta. Tarinamme jatkuu apteekkari Huhtisen aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Peldán, K. 1967. Suomen Farmasian historia. Helsinki: Suomen farmaseuttinen yhdistys

 www.apteekkimuseo.fi

Takaisin ylös ⇑

Apteekkari Huhtinen 1884-1893

Berndt Johan Huhtinen apteekkari vuosina 1884 - 1893

1800-luvun loppupuoli oli kaikin tavoin kehittymisen aikaa Suomessa. Maamme asukasluku oli noin 2,1 miljoonaa asukasta. Vajaat 10 % ihmisistä asui kaupungissa. Lääkäreitä maassamme oli noin 160 ja hammaslääkäreitä noin kymmenen. Maassamme esiintyi paljon keuhkotautia ja muita tuberkuloosin muotoja. Terveydenhuollon kehittyminen alkoi olla taloudellisesti mahdollista 1880-luvulla. Terveydenhuollon kehityksessä tapahtui merkittäviä muutoksia 1870–1880-lukujen vaiheilla. Tällöin perustettiin uusi terveydenhuollon keskusvirasto Lääkintöhallitus Collegium medicumin ja Houruinhoidon johtokunnan tilalle. Kunnat alkoivat palkata kunnanlääkäreitä. Vuonna 1886 valtio alkoi myöntää kunnille avustuksia kunnanlääkärin palkkausta varten. Vasta kunnanlääkärien yleistyminen toi lääkäripalvelut kaikkien kansalaisten ulottuville.

Isorokko oli yleinen kulkutauti, joka 4–6 vuoden välein yltyi epidemiaksi maassamme. Kuolleisuus isorokkoon oli suuri. Suomalaisia rokotettiin isorokkoa vastaan jo 1800-luvun alkupuolella, mutta se oli vapaaehtoista toimintaa. Vuonna 1883 annettiin rokotusasetus, jossa määrättiin kunnat hoitamaan rokotukset alueillaan. Jokaisella oli velvollisuus ottaa isorokkorokote. Lapset velvoitettiin rokottamaan ennen 2-vuoden ikää. Niskoitteleville tai rokotuksen laiminlyöneille ihmisille saatettiin antaa sakko. Rokotuspakko tuotti toivotun tuloksen ja isorokkoepidemioita ei ole ollut vuosien 1892–1893 jälkeen moniakaan. Isorokkorokotuksen pakollisuus päättyi vuonna 1952.

Vuonna 1884 Oulun Uuden Apteekin apteekkariksi tuli Savonlinnassa koulunsa käynyt Berndt Huhtinen. Hän oli oppilaana helsinkiläisessä Girstenin apteekissa ja valmistui farmaseutiksi 1872 ja proviisoriksi 1877. Oulun asukasluku oli kasvanut vuoteen 1886 mennessä jo 9540 asukkaaseen.  Samana vuonna Ouluun valmistui rautatie, mikä vilkastutti liikennettä ja kasvatti Oulun kaupunkina.

Jo ensimmäisen apteekkarin aikana apteekissamme säilytettiin ja myytiin verijuotikkaita. Ikivanhana parannuskeinona niitä käytettiin 'Pahan veren poistamiseen'. Erään opin mukaan ajateltiin kaikkien sairauksien olevan yhden tulehduksen aiheuttamaa tautia. Parannuskeinona piti useissa tapauksissa poistaa verta potilaasta. Parhaana menetelmänä pidettiin verijuotikkaiden tekemään työtä ihmiskeholla. Suomessa iilimatoja käytettiin tyypillisesti kurkkutulehdusten, hammastulehdusten, silmätulehdusten, ajosten, ruhjevammojen ja peräpukamien hoitoon tai kuppaamisen ja suoneniskun korvausmuotona. Lääkinnälliseen käyttöön tarkoitettuja juotikkaita piti olla apteekeissa ja niiden hinnat määrättiin tarkkaan virallisessa lääketaksassa. Juotikkaiden säilytys oli tarkkaa puuhaa. Ne säilytettiin viileässä, ilmavassa ja varjoisessa paikassa astiassa, jossa oli tavallista vettä. Niiden piti olla eläviä, virkeitä ja täysikasvuisia, eikä niitä voitu käyttää tehtävässään kuin kerran.

Sähkön käyttö ja puhdas, helposti saatava vesi eivät olleet 1800-luvun loppupuolen apteekeissa itsestään selviä etuja. Apteekkien tilat sijaitsivat usein monessa kerroksessa sokkeloisissa rakennuksissa. Rohdoskamari, dekoktorio (keitteiden ja hauteiden valmistuspaikka), tinktuurakamari (tinktuuroiden, ekstraktien, laastareiden, öljyjen ja muiden vastaavien säilytyspaikka) ja materiaalikamarit saattoivat sijaita hankalissa paikoissa ylä- tai alakerrassa. Varastot olivat usein ulkorakennuksissa. Myös uuden apteekin offisiiniin saavuttiin korkeiden portaiden kautta rakennuksen kulmasta. Työ apteekissa pitikin työntekijät hyvässä fyysisessä kunnossa, kun isoja säilytysastioita kannettiin valmistustilojen ja varastojen välillä.

Huhtisen aikakausi apteekissamme kesti 9 vuotta. Tarinamme jatkuu apteekkari Hasselblattin aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:         

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Peldán, K. 1967. Suomen Farmasian historia. Helsinki: Suomen farmaseuttinen yhdistys

www.apteekkimuseo.fi

www.saunalahti.fi/arnoldus/terv1880.html

www.ouka.fi/oulu/oulu-tietoa/oulu-1870-1900

Takaisin ylös ⇑

Neljäs apteekkari Hasselblatt - Rotuaarin verkkoapteekki

Arthur Hasselblatt apteekkarina vuosina 1893 – 1905

Euroopassa oli 1900-luvun alussa voimakas kehityksen ja taloudellisen kasvun aika. Monet alat kehittyivät hurjaa vauhtia. Lääketieteessä keksittiin uusia keinoja sairauksien hoitamiseen. Rautatiet ja laivat kehittyivät. Lennätin, radio ja puhelin avasivat uusia mahdollisuuksia viestintään. Suurkaupungeissa valaistus hoidettiin sähköllä. Suuria asioita tapahtui myös maamme historiassa vuosituhannen vaihteen tienoilla. Useita yhteiskuntaamme koskevia lakeja ja toimintatapoja muutettiin ensimmäisinä vuosina. Kansa alkoi vastustella muutoksia ja järjesti mm. kutsuntalakot koskien uutta asevelvollisuuslakia.

Maailmalla riehui vuosina 1889–90 pandemia, jota ryssänkuumeeksikin kutsuttiin. Sen alkuperä oli Venäjällä. Influenssa eteni nopeasti jokireittejä, höyrylaivojen mukana ja rautateitä pitkin. Epidemia oli levinnyt ympäri maapalloa jo vuoden 1890 kesällä. Influenssan torjumiseen oli vain vähän keinoja. Lääkärit ja sanomalehdet neuvoivat noudattamaan hyvää hygieniaa, huolehtimaan riittävästä levosta sekä varoittelivat saunomisesta.

Oulun kaupunki kehittyi vuosisatojen vaihteessa. Suuri muutos tapahtui tervakaupan vähenemisen vuoksi. Tervan tuottamisesta siirryttiin saha-, nahka- ja elintarviketeollisuuden pariin. Kaupankäynti muuttui tukku- ja yksittäiskauppaan. Oulu oli jo hyvin vireä kauppapaikka 1800-luvun lopulla. Nykyinen kauppakortteli Pekuri Rotuaarin varrella on nimetty kulta- ja hopeaseppä J.H. Pekurin mukaan. Hänen yrityksensä lisäksi vuosisadan vaihteen tienoilla Oulussa toimi mm. Katri Antellin leipomo sekä Bergdahlin kirjasitomo. Torikauppa ja markkinat olivat hyvin suosittuja tapahtumia. Vuonna 1901 avattiin torille kauppahalli, joka mahdollisti kaupanteon entistä paremmin. Oulun kaupunki oli kasvanut niin isoksi, että päätettiin perustaa kaupunkiin kolmas apteekki vuonna 1897.

Apteekkilaki oli 1800-luvulla toisenlainen kuin nykyään. Se salli apteekkarien vaihtaa apteekkeja keskenään heidän niin halutessaan. Näin kävi Oulun Uuden Apteekin historiassakin. Kolmas apteekkimme apteekkari Huhtinen ja apteekkari Hasselblatt vaihtoivat toimipaikkojaan. Huhtisesta tuli Haapaveden apteekkari ja Hasselblattista tuli Oulun Uuden apteekin neljäs apteekkari. Hasselblattin suvulla oli vahvat siteet Ouluun. Hänen isoisänsä oli ollut kaupungin pormestarina. Apteekkarin veli toimi tuolloin Oulun Vanhan Apteekin apteekkarina ja toinen veli toimi pormestarina.

1800-luvun loppupuolella apteekkien toimitustiloja eli offisiineja alettiin tehdä tilavimmiksi sekä juhlavammiksi. Lukuisista tulipaloista johtuen laboratorioita, yrttikamareita sekä varastotiloja alettiin vähentää. Suuritöisten ja harvinaisempien lääkevalmisteiden valmistus lopetettiin. Kemiallisten valmisteiden tekeminen loppui ensin. Myöskään suuritöisiä galeenisia valmisteita ei enää valmistettu. Näitä pystyi ostamaan jo valmiina. Apteekkari Albin Koponen perusti ensimmäisen lääketehtaan Suomeen vuonna 1900, jossa valmistettiin lapamatolääkettä. Tukkukauppoja alettiin perustaa vuosisadan loppupuolella, jolloin apteekkien tilaukset helpottuivat. Apteekkareita alkoi huolestuttaa ”patenttilääkkeiden” valmistus. Näissä koostumuksia ei ilmoitettu ja niitä alettiin myymään vaihtoehdoiksi apteekissa valmistetuille lääkkeille. Vuosisadan lopulla apteekkeihin alkoi tulla tehdasvalmisteisia lääkkeitä myyntiin. Apteekkien määrä lisääntyi koko ajan.  Vuosisadan vaihtuessa apteekkien lukumäärä oli jo 159 kappaletta.

Hasselblatt toimi apteekkarina Uudessa apteekissa 12 vuotta. Hän muutti perheineen Porvooseen luopuessaan apteekkioikeudestaan vuonna 1905. Apteekkimme tarina jatkuu apteekkari Hedmanin aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:         

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Suomen farmasian historia; Kerttu Peldán, 1967, Helsinki

www.hi3.fi/5-ensimmainen-maailmansota/5-1-eurooppa-1900-luvun-alussa

www.duodecimlehti.fi/duo95933

http://oulu.ouka.fi/aikamatkaoulu/1800/kauppahuoneidenoulu.htm

Takaisin ylös ⇑

Rotuaarin apteekin viides apteekkari Hedman

Julius Ossian Hedman apteekkarina vuosina 1905 – 1928

Apteekkari Hedmanin aikakautena Suomen ja maailmankin mittakaavassa tapahtui suuria asioita. Euroopan tapahtumat vaikuttivat Suomeen myös. Pitkä ensimmäinen maailmansota muutti Eurooppaa ja myös yhteiskuntaamme suuresti. Venäjän vallankumouksen jälkeen maamme itsenäistyi 1917. Suomessa järjestettiin ensimmäiset eduskuntavaalit, joissa myös oululaiset saivat äänestää. Oulusta valittiinkin neljä kansanedustajaa hoitamaan vasta itsenäistyneen maamme asioita.

Espanjantaudiksi kutsuttu influenssa levisi ympäri maailmaa vuonna 1918. Se sai alkunsa Yhdysvalloissa. Nykyään arvellaan, että ensimmäinen tartunta olisi tullut ihmiseen linnusta. Ensimmäinen maailmansota oli tuolloin käynnissä. Influenssaan sairastunut ihminen työskenteli armeijan ruokahuollossa. Tauti alkoi levitä tehokkaasti sotaa käyvissä maissa. Sotasensuuri esti tiedon leviämisen kansan keskuuteen. Espanja sen sijaan oli puolueeton sodassa ja siellä tauti nousi laajemmin uutiseksi. Tämän vuoksi tauti nimettiin Espanjan taudiksi. Sen arvellaan tappaneen ainakin 30 miljoonaa ihmistä. Espanjantauti levisi aalloittain, joita oli kaikkiaan neljä. Viimeinen aalto riehui maailmalla tammi-helmikuussa 1920. Espanjantauti oli poikkeuksellinen influenssaepidemia, koska se tappoi nuoria ja vahvoja ihmisiä. Suomeen tauti iski kesäkuussa 1918 sodan jälkeisen sekasorron keskelle. Täällä se eteni myös aalloittain. Suomessa kuolleisuuden arvellaan olleen noin 20 000 asukasta. Erityisen tuhoisa tauti oli Lapissa, Inarin pitäjässä. Siellä lähes 10 % väestöstä kuoli influenssaan.

Vuonna 1910 Oulun asukasluku oli noin 16 200 ja kuusi vuotta myöhemmin jo 21 500. 1920-luvulla kaupunki suomalaistui ja ruotsin kielen asema alkoi vähetä. Taloista alettiin jo 1800-luvun lopulla rakentaa korkeita, kivisiä ja suuria. Oulun kaupungintalo on yksi näistä upeista taloista. Ouluun perustettiin vakituinen palokunta 1920-luvun alkuvuosina. Sortovuosina valtion pyrkimys oli vahvistaa poliisivoimia, mutta Oulun kaupunki torjui ehdotuksen taloudellisin perustein. Kuitenkin vuonna 1904 kaupunkiin perustettiin poliisikamari ja poliisimestarinvirka. Poliisivoimia vahvistettiin ja samalla poliisilaitoksesta tehtiin valtiosta riippuvainen, kuvernöörin käskyläinen. Oulun ensimmäinen elokuvateatteri avattiin vuonna 1906. Historian tietojen mukaan vuonna 1918 Espanjan tauti vei 40 oululaisen hengen. Oulun kaupunki sai jo neljännen apteekkinsa vuonna 1914 Oulujoen pohjoispuolelle Tuira-Alalaanilan kaupunginosaan.

Apteekkimme viides apteekkari Hedman oli juuriltaan oululainen. Hän oli oppilaana Oulun vanhassa apteekissa ja kouluttautui farmaseutiksi sekä suoritti proviisorin tutkinnon vuonna 1890. Oulun Uuden apteekin apteekkariksi hän siirtyi Kalajoen apteekista vuonna 1905. Farmaseuttina tässä apteekissa työskennellyt Aino Viinikka muistaa Hedmanin lämminsydämisenä miehenä, joka teki lapsille leikkikaluja askartelutöinään omien lasten jo vartuttua. Apteekkarilla oli sivutoimena postin kuljetus postitoimistosta rautatieasemalle, mikä tehtiin hevosen ja ponin avulla. Apteekin henkilökunnan kesken puhuttiin ruotsin kieltä. Talot olivat tuohon aikaan kylmiä ja hataria varsinkin talvisin. Uunin vieressä piti lämmitellä aina tarvittaessa. Vuorotyö oli tavallista apteekeissa, koska se palveli myös yöaikaan asiakkaita yhden työntekijän voimin. Kilotavaraa ostettiin pari kertaa vuodessa. Tynnyritavarat, kuten vaseliini, vahat ja monet rohdokset tilattiin saksalaiselta edustajalta. Tukkukaupan kehittyessä muita lääkkeitä ei tarvinnut tilata koko vuoden varastoa kerrallaan, mikä helpotti apteekkien toimintaa suuresti. Lähes kaikilla apteekeilla oli valikoimissaan oma yskänlääke. Ne olivat lääkeaineen vesi- tai siirappiliuoksia. Niissä saattoi olla salmiakkia, lakritsin väkiliuosta tai anisvettä.

Hedman toimi apteekkarina Uudessa apteekissa 23 vuotta kuolemaansa saakka. Hänet haudattiin Hedmanien perhehautaan Ouluun. Apteekkimme tarina jatkuu apteekkari Segermanin aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:         

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Suomen farmasian historia; Kerttu Peldán, 1967, Helsinki

www.ouka.fi/oulu/oulu-tietoa/oulu-1901-1938

http://www.oulu.ouka.fi/aikamatkaoulu/1900/

www.apteekkimuseo.fi

www.historiallinenyhdistys.fi/muinaiset_sivut/julk/taudit99/linnanma.htm

Takaisin ylös ⇑

Kuudes apteekkaimme Segerman - Rotuaarin verkkoapteekki

Uno Birger Segerman apteekkarina vuosina 1928 – 1958

Suomi oli ollut itsenäinen valtio yli vuosikymmenen Segermanin saadessa apteekkarin oikeudet apteekkiimme. Maamme oli 1920-luvulla runsaan kolmen miljoonan asukkaan maatalousyhteiskunta ja itsenäinen nuori tasavalta. 1920-luku oli Suomessa eheytymisen aikaa, jolloin sisällissodassa kahtiajakautunut kansa pyrittiin sosiaalisien uudistuksien avulla yhdistämään.

Farmasian alan opetus kehittyi ja se hyväksyttiin omaksi tieteenalakseen 1930-luvulla. Uusien lääkeaineiden löytyminen ja keksiminen vauhditti lääkealan kehittymistä. 1930-luvun puolivälissä saksalaisen sulfalääke Prontosilinin käyttö yleistyi. Se vähensi merkittävästi kuolleisuutta aivonkalvontulehdukseen. 1940-luvulla penisilliiniä alettiin käyttää laajamittaisemmin ja Toisen maailmansodan jälkeen penisilliini ja useat muut antibiootit yleistyivät sairauksien hoidossa.

Sotien aikaan apteekkien toimintatapa ja rooli muuttui. Miespuoliset työntekijät kutsuttiin rintamalle. Lääkevalmisteiden myyntiä rajoitettiin, joidenkin jopa kiellettiin apteekeista. Talvisodan jälkeen maamme lääketilanne huononi. Osasta lääkkeistä ja raaka-aineista oli pulaa. Joidenkin lääkkeiden käyttöön tuli rajoituksia. Tilanne jatkui vielä muutamia vuosia sodan jälkeenkin. Apteekkialaa koskevia muutoksia alettiin suunnitella sotien jälkeen 1940-luvun loppupuolella. Suomessa toimikin jo 420 apteekkia, lääketehtaita 6 kappaletta ja apteekkitavarakauppoja 15 kappaletta.

Apteekkimme kuudes apteekkari oli monitaitoinen persoonallinen mies. Hän suoritti farmaseutin ja proviisorin tutkintojen lisäksi filosofian kandidaatin tutkinnon. Hän opiskeli Saksassa luonnontieteitä. Oulun Uuden apteekin apteekkariksi Segerman tuli Savonlinnan II apteekista. Toimittaja Viljo Mäkipuron erääseen lehteen kirjoittaman artikkelin mukaan Segermanin lempinimi oli UBS. Hän kuvailee apteekkaria ”rakettimoottoriksi”. Toimittajan mukaan hän osallistui laajasti kaikenlaiseen toimintaan, kuten konsertteihin, teatterinäytäntöihin, työväen opiston luennoille sekä keskusteluiltoihin. Hänen suuren mielenkiintonsa kohteena olivat museoesineet. Apteekkari UBS oli tuttu näky Oulun kaduilla kärrätessään muinaisesineitä jalkaisin museoon. Hän teki myös useita kepposia ja kujeita lähipiirilleen.

Entinen, Segermanin aikaan asiatyttönä työskennellyt, lääketyöntekijä muistelee Segermanin olleen hyvin seurallinen. Apteekin proviisori oli kiirehtinyt asiatyttöä menemään postiasioille ennen kuin apteekkari ehtii, koska hänellä vierähti usein niillä asioilla todella pitkään. Asiatytön toimenkuvaan kuului yhdessä apteekkarin kanssa viedä pahvilaatikot ja lastuvillat kottikärryillä lääketukkuun Kirkkokadun ja Saaristonkadun risteykseen. Hänen työhönsä kuului myös pulvereiden pakkaaminen ja nesteiden pullotus sekä lääkäreiden tilausten vienti vastaanotoille.  Apteekkari ei osallistunut apteekkityöhön. Entisen lääketyöntekijän muisteluiden mukaan Segerman useimmiten istui materiaalihuoneen ison pöydän ääressä lukemassa lehteä. Ainoastaan proviisori puhutteli pääsääntöisesti apteekkaria. Yleisesti apteekissa teititeltiin muita työntekijöitä. Laborantin huone oli iso, jossa yksi farmaseuteista toimi laboranttina. Asiatyttö oli siellä apulaisena.

Apteekkimmekaan ei säästynyt talvisodan aikaan vaurioitta. Se suljettiin 8 päiväksi räjähdyspommien aiheuttamien vahinkojen vuoksi. Apteekissa valmistettiin lääkkeitä eri muodoissa asiakkaille. Pillereitä pyöriteltiin, liuoksia valmistettiin ja pulvereita sekoitettiin. Yöpäivystys oli yhden työntekijän tehtävänä vuorollaan. Sänky löytyi usein apteekin tiloista, jossa työntekijä saattoi levätä työvuoronsa aikana.

Apteekki siirtyi vanhasta suurpalon jälkeen vuonna 1882 rakennetusta talosta Pohjalaisen Kirjakaupan taloon osoitteeseen Kirkkokatu 17, joka rakennettiin 1952. Apteekin muutto purkutuomion saaneesta vanhasta apteekin talosta oli Segermanille vaikeaa. Hän vastusti muuttoa viimeiseen saakka, mutta mikään ei auttanut. Uudessa talossa apteekin huoneiston takana oli siivoojan asunto. Apteekin tiloissa oli offisiinin lisäksi esimerkiksi laborantin huone ja materiaalihuone. Apteekilla oli myös kellaritilat, joissa säilytettiin raaka-aineita kanistereissa.

Apteekkari Segerman kuoli 76-vuotiaana vuonna 1959. Hänen tieteellinen perintönsä, kivikokoelma ja laaja kirjallinen tuotanto, ovat tallessa museossa ja arkistoissa Oulussa.

Segerman toimi apteekkarina Uudessa apteekissa 30 vuotta.  Apteekkimme tarina jatkuu apteekkari Kalpan aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:         

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Suomen farmasian historia; Kerttu Peldán, 1967, Helsinki

https://sic.fimea.fi/verkkolehdet/2017/3-4_2017/palstat/laakejakelun-historiaa-laakkeita-kansalle-apteekista

Takaisin ylös ⇑