Kuinka Oulun uudesta apteekista tuli Rotuaarin apteekki?

Apteekin offisiini vanhoina aikoina.

Lue apteekin vaiherikas tarina eri apteekkareidemme aikakausina. Apteekkimme historia ulottuu vuoteen 1857 saakka. Lähde aikamatkalle apteekkimaailmaan ja koe samalla tuulahdus entisajan yhteiskunnan menosta. Julkaisemme jokaisen apteekkarin tarinan kuukausittain alkaen maaliskuun lopulta 2021. Tervetuloa mukaan aikamatkalle menneeseen!

Erik Johan Palmqvist apteekkari vuosina 1857 - 1873

Apteekki -sana tulee kreikan kielen sanasta apotheke. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi varastoa tai säilytyspaikkaa. Sanaa käytettiin kuvaamaan myös paikkaa, jossa antiikin ajan lääkärit säilyttivät lääkkeitään. Ouluun perustettiin ensimmäinen apteekki vuonna 1762. Tällöin oululaiset eivät osanneet käyttää apteekin palveluja, vaan turvautuivat välskäreiden osaamiseen. Pikkuhiljaa apteekin toiminta kehittyi ja apteekkipalvelujen tarve lisääntyi. Oulussa oli 1850-luvulle asti vain yksi apteekki, kunnes vuonna 1857 perustettiin toinenkin apteekki Lääkelaitoksen johtajan senaatille tekemän esityksen perusteella. Tällöin Suomessa oli vain 43 apteekkia ja asukasluku oli 1,5 miljoonaa. Oulun kaupungissa asui tuolloin noin 6000 ihmistä. Lääkkeiden pelättiin loppuvan Suomesta Krimin sodan vuoksi.

Keisarillisen Armollisen Avoimen Kirjeen valtuuttamana Palmqvist sai apteekkioikeuden toisen apteekin perustamiseen 31.3.1857. Oulun toinen apteekki nimettiin Uudeksi apteekiksi. Apteekki avasi ovensa Kirkkokadun ja Pakkahuoneenkadun kulmassa seuraavana kesänä, 3.6.1858. Silloin apteekin kellarissa säilytettiin lääkkeiden raaka-aineiden lisäksi mm. verijuotikkaita. Apteekin offisiini eli palvelutila tuli tutuksi asiakkaille. Offisiinin seinät olivat täynnä hyllyjä, joissa oli suoria symmetrisiä rivejä oranssinruskeita pulloja ja -purkkeja. Lääkeainepullot olivat sisällönmukaisessa järjestyksessä. Tiloja tarvittiin laboratorioille, materiaalihuoneelle ja aineiden säilyttämiseen käytettiin kellaria. Pitkään vielä 1900-luvulla oli tyypillistä, että asiakastilat apteekeissa olivat pieniä ja valmistustilat sekä varastot veivät suuren osan kokonaistiloista.

Lääkkeiden raaka-aineina oli 1800-luvulla pääsääntöisesti rohdokset eli luonnosta saatavat ainekset. Raaka-aineita kerättiin luonnosta ja kuivatettiin kuivaushuoneissa. Lääkkeet valmistettiin viranomaisten vahvistaman lääkevalmistusohjekirjan, farmakopean mukaan. Lääkevalmisteet saattoivat sisältää myös useita yrttejä tai rohdoksia. Lääkkeet olivat erilaisissa muodoissa, kuten uutteena, tinktuurana, mikstuurana, keitteenä, hauteena, siirappina ja linimenttinä.

Lääkärit määräsivät asiakkaille lääkkeitä lääkemääräyksillä, jotka kopioitiin apteekissa signatuureihin. Signatuurit kiinnitettiin lääkepurkkeihin ja pulloihin. Signatuurit suunniteltiin huolellisesti ja niissä oli yleensä apteekin symboli ja nimi näkyvissä. Symbolina oli usein apteekkirakennus. Symbolina saattoi olla myös paikkakunnan nähtävyyksiä, kuten kirkko, koski linna tai silta. Signatuurit näyttivät jopa kauniilta taideteoksilta. Lääkemääräyksiä säilytettiin apteekissa 10 vuoden ajan vuoteen 1973 saakka. Osa lääkkeistä pakattiin reseptipusseihin, josta löytyi lääkkeen koostumus, lääkärin, apteekin ja potilaan nimet. Lisäksi pusseihin kirjoitettiin lääkkeen hinta, annosteluohjeet sekä päiväys. Tyypillisesti apteekissa valmistetut lääkkeet annettiin asiakkaalle apteekin omiin pulloihin, purkkeihin tai pakkauksiin laitettuina. Asiakas toi myös omia rasioita tai pulloja lääkkeitä varten.

Palmqvist Uuden Apteekin apteekkarina 16 vuoden ajan vuoteen 1873 saakka. Apteekkimme tarina jatkuu apteekkari Nordforsin aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Peldán, K. 1967. Suomen Farmasian historia. Helsinki: Suomen farmaseuttinen yhdistys

 www.apteekkimuseo.fi

Takaisin ylös ⇑

Toinen apteekkari Nordfors

Albert Fredrik Nordfors apteekkari vuosina 1874 - 1884

Maailmalla koko 1800-luvun ajan teknologia ja lääketiede olivat kehittyneet kovaa vauhtia. Silti kulkutaudit ja ruoanpuute vaivasivat useita maita. Suomessa   toivuttiin pitkään 1860-luvun suuresta nälkäkatastrofista, jonka aikana parissa vuodessa alle kahden miljoonan suomalaisen pienestä kansasta kuoli 270 000 henkeä. Suuresta katastrofista huolimatta Suomessa alkoi vahva kansallinen herääminen 1860- ja 1870-luvulla venäjän keisari Aleksanteri II aikana. Monet positiiviset kehitysaskeleet johtivat maamme taloudelliseen vaurastumiseen. Kansakoulujen kehittyminen edesauttoi suomenkielisen väestön sivistystason hyvään noususuuntaan.

Apteekkialan koulutusta toteutettiin 1800-luvulla vanhan mestari-kisälli-toiminnan kautta. Koulutus oli oppisopimuspohjaista ja apteekkarilla oli suuri vastuu rohdosoppien siirtämistä tuleville ammattilaisille. Opiskelu tapahtui siis töitä tehden apteekissa. Farmasiaoppilaan tutkinnon suorittaminen kesti 3–6 vuotta ja proviisorin tutkinnon suorittaminen vielä 4 vuotta lisää. Proviisorin tutkinnon jälkeen pystyi suorittamaan apteekkarin tutkinnon.

Oulussa apteekkitoiminta oli jo hyvässä vauhdissa Uudessa Apteekissa Nordforsin saadessa apteekkarin oikeudet. Hän sai privilegion eli erikoisoikeuden Uuteen apteekkiin 19.8.1874. Apteekkari oli aktiivinen kaupunkilainen osallistuen kaupungin rientoihin. Yhteiskunnalliset asiat ja niiden kehittäminen kiinnostivat Nordforsia suuresti. Hän perusti insinööriveljensä kanssa Oulun ensimmäisen puhelinlaitoksen vuonna 1882 Uuden apteekin konttorihuoneeseen Kirkkokadun ja Pakkahuoneenkadun kulmaukseen.

Tuohon aikaan apteekin holvaamattomissa kellareissa säilytettiin myös herkästi syttyviä aineita. Kanisterit sisälsivät yhdessä kellarissa eetteriä, bensiiniä ja tärpättiä. Toisessa kellarissa oli puuöljyä, koivuöljyä sekä liinöljyä. Kolmannessa kellarissa säilytettiin petroleumia. Juuri apteekkimme kellarista alkoi 30. marraskuuta vuonna 1882 surullinen tapahtumasarja, jonka vaikutukset olivat osalle kaupungin keskustasta kohtalokkaat. Paikallinen Kaiku -lehti tiesi kertoa onnettomuuteen johtaneista syitä seuraavaa: Eräs apteekin oppilaista meni noutamaan bensiini-öljyä kellarista yhdessä juoksupojan kanssa. Herkästi syttyvää bensiini-öljyä pääsikin valumaan lattialle lyhdyn viereen. Tuli tarttui öljyyn ja levisi nopeasti ylöspäin. Hetken päästä koko talo oli liekkien vallassa. Sammutusta vaikeutti veden vähyys kuiva kesän jälkeen torin rannassa. Kun vesiruiskut saatiin sammutuskuntoon, apteekin talo oli jo palanut lähes kokonaan.

Tulipalossa tuhoutui myös uusi Oulun puhelinkeskus. Lisäksi tulipalo tuhosi kaupungin arvokkaimman osan levitessään rantaan saakka seuraavan yön aikana. Apteekkari ryhtyi ripeästi toimeen tuhon jälkeen ja avasi muutaman päivän päästä väliaikaisen apteekin maalari Kanniaisen taloon palopaikan viereen. Apteekin talon tilalle rakennettiin heti uusi rakennus, johon apteekki muutti takaisin. Toimelias apteekkari sairastui keuhkotautiin pian tulipalon jälkeen ja kuoli alkuvuodesta 1884.

Nordforsin aikakausi kesti apteekissamme 10 vuotta. Tarinamme jatkuu apteekkari Huhtisen aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Peldán, K. 1967. Suomen Farmasian historia. Helsinki: Suomen farmaseuttinen yhdistys

 www.apteekkimuseo.fi

Takaisin ylös ⇑

Apteekkari Huhtinen 1884-1893

Berndt Johan Huhtinen apteekkari vuosina 1884 - 1893

1800-luvun loppupuoli oli kaikin tavoin kehittymisen aikaa Suomessa. Maamme asukasluku oli noin 2,1 miljoonaa asukasta. Vajaat 10 % ihmisistä asui kaupungissa. Lääkäreitä maassamme oli noin 160 ja hammaslääkäreitä noin kymmenen. Maassamme esiintyi paljon keuhkotautia ja muita tuberkuloosin muotoja. Terveydenhuollon kehittyminen alkoi olla taloudellisesti mahdollista 1880-luvulla. Terveydenhuollon kehityksessä tapahtui merkittäviä muutoksia 1870–1880-lukujen vaiheilla. Tällöin perustettiin uusi terveydenhuollon keskusvirasto Lääkintöhallitus Collegium medicumin ja Houruinhoidon johtokunnan tilalle. Kunnat alkoivat palkata kunnanlääkäreitä. Vuonna 1886 valtio alkoi myöntää kunnille avustuksia kunnanlääkärin palkkausta varten. Vasta kunnanlääkärien yleistyminen toi lääkäripalvelut kaikkien kansalaisten ulottuville.

Isorokko oli yleinen kulkutauti, joka 4–6 vuoden välein yltyi epidemiaksi maassamme. Kuolleisuus isorokkoon oli suuri. Suomalaisia rokotettiin isorokkoa vastaan jo 1800-luvun alkupuolella, mutta se oli vapaaehtoista toimintaa. Vuonna 1883 annettiin rokotusasetus, jossa määrättiin kunnat hoitamaan rokotukset alueillaan. Jokaisella oli velvollisuus ottaa isorokkorokote. Lapset velvoitettiin rokottamaan ennen 2-vuoden ikää. Niskoitteleville tai rokotuksen laiminlyöneille ihmisille saatettiin antaa sakko. Rokotuspakko tuotti toivotun tuloksen ja isorokkoepidemioita ei ole ollut vuosien 1892–1893 jälkeen moniakaan. Isorokkorokotuksen pakollisuus päättyi vuonna 1952.

Vuonna 1884 Oulun Uuden Apteekin apteekkariksi tuli Savonlinnassa koulunsa käynyt Berndt Huhtinen. Hän oli oppilaana helsinkiläisessä Girstenin apteekissa ja valmistui farmaseutiksi 1872 ja proviisoriksi 1877. Oulun asukasluku oli kasvanut vuoteen 1886 mennessä jo 9540 asukkaaseen.  Samana vuonna Ouluun valmistui rautatie, mikä vilkastutti liikennettä ja kasvatti Oulun kaupunkina.

Jo ensimmäisen apteekkarin aikana apteekissamme säilytettiin ja myytiin verijuotikkaita. Ikivanhana parannuskeinona niitä käytettiin 'Pahan veren poistamiseen'. Erään opin mukaan ajateltiin kaikkien sairauksien olevan yhden tulehduksen aiheuttamaa tautia. Parannuskeinona piti useissa tapauksissa poistaa verta potilaasta. Parhaana menetelmänä pidettiin verijuotikkaiden tekemään työtä ihmiskeholla. Suomessa iilimatoja käytettiin tyypillisesti kurkkutulehdusten, hammastulehdusten, silmätulehdusten, ajosten, ruhjevammojen ja peräpukamien hoitoon tai kuppaamisen ja suoneniskun korvausmuotona. Lääkinnälliseen käyttöön tarkoitettuja juotikkaita piti olla apteekeissa ja niiden hinnat määrättiin tarkkaan virallisessa lääketaksassa. Juotikkaiden säilytys oli tarkkaa puuhaa. Ne säilytettiin viileässä, ilmavassa ja varjoisessa paikassa astiassa, jossa oli tavallista vettä. Niiden piti olla eläviä, virkeitä ja täysikasvuisia, eikä niitä voitu käyttää tehtävässään kuin kerran.

Sähkön käyttö ja puhdas, helposti saatava vesi eivät olleet 1800-luvun loppupuolen apteekeissa itsestään selviä etuja. Apteekkien tilat sijaitsivat usein monessa kerroksessa sokkeloisissa rakennuksissa. Rohdoskamari, dekoktorio (keitteiden ja hauteiden valmistuspaikka), tinktuurakamari (tinktuuroiden, ekstraktien, laastareiden, öljyjen ja muiden vastaavien säilytyspaikka) ja materiaalikamarit saattoivat sijaita hankalissa paikoissa ylä- tai alakerrassa. Varastot olivat usein ulkorakennuksissa. Myös uuden apteekin offisiiniin saavuttiin korkeiden portaiden kautta rakennuksen kulmasta. Työ apteekissa pitikin työntekijät hyvässä fyysisessä kunnossa, kun isoja säilytysastioita kannettiin valmistustilojen ja varastojen välillä.

Huhtisen aikakausi apteekissamme kesti 9 vuotta. Tarinamme jatkuu apteekkari Hasselblattin aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:         

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Peldán, K. 1967. Suomen Farmasian historia. Helsinki: Suomen farmaseuttinen yhdistys

www.apteekkimuseo.fi

www.saunalahti.fi/arnoldus/terv1880.html

www.ouka.fi/oulu/oulu-tietoa/oulu-1870-1900

Takaisin ylös ⇑

Neljäs apteekkari Hasselblatt - Rotuaarin verkkoapteekki

Arthur Hasselblatt apteekkarina vuosina 1893 – 1905

Euroopassa oli 1900-luvun alussa voimakas kehityksen ja taloudellisen kasvun aika. Monet alat kehittyivät hurjaa vauhtia. Lääketieteessä keksittiin uusia keinoja sairauksien hoitamiseen. Rautatiet ja laivat kehittyivät. Lennätin, radio ja puhelin avasivat uusia mahdollisuuksia viestintään. Suurkaupungeissa valaistus hoidettiin sähköllä. Suuria asioita tapahtui myös maamme historiassa vuosituhannen vaihteen tienoilla. Useita yhteiskuntaamme koskevia lakeja ja toimintatapoja muutettiin ensimmäisinä vuosina. Kansa alkoi vastustella muutoksia ja järjesti mm. kutsuntalakot koskien uutta asevelvollisuuslakia.

Maailmalla riehui vuosina 1889–90 pandemia, jota ryssänkuumeeksikin kutsuttiin. Sen alkuperä oli Venäjällä. Influenssa eteni nopeasti jokireittejä, höyrylaivojen mukana ja rautateitä pitkin. Epidemia oli levinnyt ympäri maapalloa jo vuoden 1890 kesällä. Influenssan torjumiseen oli vain vähän keinoja. Lääkärit ja sanomalehdet neuvoivat noudattamaan hyvää hygieniaa, huolehtimaan riittävästä levosta sekä varoittelivat saunomisesta.

Oulun kaupunki kehittyi vuosisatojen vaihteessa. Suuri muutos tapahtui tervakaupan vähenemisen vuoksi. Tervan tuottamisesta siirryttiin saha-, nahka- ja elintarviketeollisuuden pariin. Kaupankäynti muuttui tukku- ja yksittäiskauppaan. Oulu oli jo hyvin vireä kauppapaikka 1800-luvun lopulla. Nykyinen kauppakortteli Pekuri Rotuaarin varrella on nimetty kulta- ja hopeaseppä J.H. Pekurin mukaan. Hänen yrityksensä lisäksi vuosisadan vaihteen tienoilla Oulussa toimi mm. Katri Antellin leipomo sekä Bergdahlin kirjasitomo. Torikauppa ja markkinat olivat hyvin suosittuja tapahtumia. Vuonna 1901 avattiin torille kauppahalli, joka mahdollisti kaupanteon entistä paremmin. Oulun kaupunki oli kasvanut niin isoksi, että päätettiin perustaa kaupunkiin kolmas apteekki vuonna 1897.

Apteekkilaki oli 1800-luvulla toisenlainen kuin nykyään. Se salli apteekkarien vaihtaa apteekkeja keskenään heidän niin halutessaan. Näin kävi Oulun Uuden Apteekin historiassakin. Kolmas apteekkimme apteekkari Huhtinen ja apteekkari Hasselblatt vaihtoivat toimipaikkojaan. Huhtisesta tuli Haapaveden apteekkari ja Hasselblattista tuli Oulun Uuden apteekin neljäs apteekkari. Hasselblattin suvulla oli vahvat siteet Ouluun. Hänen isoisänsä oli ollut kaupungin pormestarina. Apteekkarin veli toimi tuolloin Oulun Vanhan Apteekin apteekkarina ja toinen veli toimi pormestarina.

1800-luvun loppupuolella apteekkien toimitustiloja eli offisiineja alettiin tehdä tilavimmiksi sekä juhlavammiksi. Lukuisista tulipaloista johtuen laboratorioita, yrttikamareita sekä varastotiloja alettiin vähentää. Suuritöisten ja harvinaisempien lääkevalmisteiden valmistus lopetettiin. Kemiallisten valmisteiden tekeminen loppui ensin. Myöskään suuritöisiä galeenisia valmisteita ei enää valmistettu. Näitä pystyi ostamaan jo valmiina. Apteekkari Albin Koponen perusti ensimmäisen lääketehtaan Suomeen vuonna 1900, jossa valmistettiin lapamatolääkettä. Tukkukauppoja alettiin perustaa vuosisadan loppupuolella, jolloin apteekkien tilaukset helpottuivat. Apteekkareita alkoi huolestuttaa ”patenttilääkkeiden” valmistus. Näissä koostumuksia ei ilmoitettu ja niitä alettiin myymään vaihtoehdoiksi apteekissa valmistetuille lääkkeille. Vuosisadan lopulla apteekkeihin alkoi tulla tehdasvalmisteisia lääkkeitä myyntiin. Apteekkien määrä lisääntyi koko ajan.  Vuosisadan vaihtuessa apteekkien lukumäärä oli jo 159 kappaletta.

Hasselblatt toimi apteekkarina Uudessa apteekissa 12 vuotta. Hän muutti perheineen Porvooseen luopuessaan apteekkioikeudestaan vuonna 1905. Apteekkimme tarina jatkuu apteekkari Hedmanin aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:         

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Suomen farmasian historia; Kerttu Peldán, 1967, Helsinki

www.hi3.fi/5-ensimmainen-maailmansota/5-1-eurooppa-1900-luvun-alussa

www.duodecimlehti.fi/duo95933

http://oulu.ouka.fi/aikamatkaoulu/1800/kauppahuoneidenoulu.htm

Takaisin ylös ⇑

Rotuaarin apteekin viides apteekkari Hedman

Julius Ossian Hedman apteekkarina vuosina 1905 – 1928

Apteekkari Hedmanin aikakautena Suomen ja maailmankin mittakaavassa tapahtui suuria asioita. Euroopan tapahtumat vaikuttivat Suomeen myös. Pitkä ensimmäinen maailmansota muutti Eurooppaa ja myös yhteiskuntaamme suuresti. Venäjän vallankumouksen jälkeen maamme itsenäistyi 1917. Suomessa järjestettiin ensimmäiset eduskuntavaalit, joissa myös oululaiset saivat äänestää. Oulusta valittiinkin neljä kansanedustajaa hoitamaan vasta itsenäistyneen maamme asioita.

Espanjantaudiksi kutsuttu influenssa levisi ympäri maailmaa vuonna 1918. Se sai alkunsa Yhdysvalloissa. Nykyään arvellaan, että ensimmäinen tartunta olisi tullut ihmiseen linnusta. Ensimmäinen maailmansota oli tuolloin käynnissä. Influenssaan sairastunut ihminen työskenteli armeijan ruokahuollossa. Tauti alkoi levitä tehokkaasti sotaa käyvissä maissa. Sotasensuuri esti tiedon leviämisen kansan keskuuteen. Espanja sen sijaan oli puolueeton sodassa ja siellä tauti nousi laajemmin uutiseksi. Tämän vuoksi tauti nimettiin Espanjan taudiksi. Sen arvellaan tappaneen ainakin 30 miljoonaa ihmistä. Espanjantauti levisi aalloittain, joita oli kaikkiaan neljä. Viimeinen aalto riehui maailmalla tammi-helmikuussa 1920. Espanjantauti oli poikkeuksellinen influenssaepidemia, koska se tappoi nuoria ja vahvoja ihmisiä. Suomeen tauti iski kesäkuussa 1918 sodan jälkeisen sekasorron keskelle. Täällä se eteni myös aalloittain. Suomessa kuolleisuuden arvellaan olleen noin 20 000 asukasta. Erityisen tuhoisa tauti oli Lapissa, Inarin pitäjässä. Siellä lähes 10 % väestöstä kuoli influenssaan.

Vuonna 1910 Oulun asukasluku oli noin 16 200 ja kuusi vuotta myöhemmin jo 21 500. 1920-luvulla kaupunki suomalaistui ja ruotsin kielen asema alkoi vähetä. Taloista alettiin jo 1800-luvun lopulla rakentaa korkeita, kivisiä ja suuria. Oulun kaupungintalo on yksi näistä upeista taloista. Ouluun perustettiin vakituinen palokunta 1920-luvun alkuvuosina. Sortovuosina valtion pyrkimys oli vahvistaa poliisivoimia, mutta Oulun kaupunki torjui ehdotuksen taloudellisin perustein. Kuitenkin vuonna 1904 kaupunkiin perustettiin poliisikamari ja poliisimestarinvirka. Poliisivoimia vahvistettiin ja samalla poliisilaitoksesta tehtiin valtiosta riippuvainen, kuvernöörin käskyläinen. Oulun ensimmäinen elokuvateatteri avattiin vuonna 1906. Historian tietojen mukaan vuonna 1918 Espanjan tauti vei 40 oululaisen hengen. Oulun kaupunki sai jo neljännen apteekkinsa vuonna 1914 Oulujoen pohjoispuolelle Tuira-Alalaanilan kaupunginosaan.

Apteekkimme viides apteekkari Hedman oli juuriltaan oululainen. Hän oli oppilaana Oulun vanhassa apteekissa ja kouluttautui farmaseutiksi sekä suoritti proviisorin tutkinnon vuonna 1890. Oulun Uuden apteekin apteekkariksi hän siirtyi Kalajoen apteekista vuonna 1905. Farmaseuttina tässä apteekissa työskennellyt Aino Viinikka muistaa Hedmanin lämminsydämisenä miehenä, joka teki lapsille leikkikaluja askartelutöinään omien lasten jo vartuttua. Apteekkarilla oli sivutoimena postin kuljetus postitoimistosta rautatieasemalle, mikä tehtiin hevosen ja ponin avulla. Apteekin henkilökunnan kesken puhuttiin ruotsin kieltä. Talot olivat tuohon aikaan kylmiä ja hataria varsinkin talvisin. Uunin vieressä piti lämmitellä aina tarvittaessa. Vuorotyö oli tavallista apteekeissa, koska se palveli myös yöaikaan asiakkaita yhden työntekijän voimin. Kilotavaraa ostettiin pari kertaa vuodessa. Tynnyritavarat, kuten vaseliini, vahat ja monet rohdokset tilattiin saksalaiselta edustajalta. Tukkukaupan kehittyessä muita lääkkeitä ei tarvinnut tilata koko vuoden varastoa kerrallaan, mikä helpotti apteekkien toimintaa suuresti. Lähes kaikilla apteekeilla oli valikoimissaan oma yskänlääke. Ne olivat lääkeaineen vesi- tai siirappiliuoksia. Niissä saattoi olla salmiakkia, lakritsin väkiliuosta tai anisvettä.

Hedman toimi apteekkarina Uudessa apteekissa 23 vuotta kuolemaansa saakka. Hänet haudattiin Hedmanien perhehautaan Ouluun. Apteekkimme tarina jatkuu apteekkari Segermanin aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:         

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Suomen farmasian historia; Kerttu Peldán, 1967, Helsinki

www.ouka.fi/oulu/oulu-tietoa/oulu-1901-1938

http://www.oulu.ouka.fi/aikamatkaoulu/1900/

www.apteekkimuseo.fi

www.historiallinenyhdistys.fi/muinaiset_sivut/julk/taudit99/linnanma.htm

Takaisin ylös ⇑

Kuudes apteekkaimme Segerman - Rotuaarin verkkoapteekki

Uno Birger Segerman apteekkarina vuosina 1928 – 1958

Suomi oli ollut itsenäinen valtio yli vuosikymmenen Segermanin saadessa apteekkarin oikeudet apteekkiimme. Maamme oli 1920-luvulla runsaan kolmen miljoonan asukkaan maatalousyhteiskunta ja itsenäinen nuori tasavalta. 1920-luku oli Suomessa eheytymisen aikaa, jolloin sisällissodassa kahtiajakautunut kansa pyrittiin sosiaalisien uudistuksien avulla yhdistämään.

Farmasian alan opetus kehittyi ja se hyväksyttiin omaksi tieteenalakseen 1930-luvulla. Uusien lääkeaineiden löytyminen ja keksiminen vauhditti lääkealan kehittymistä. 1930-luvun puolivälissä saksalaisen sulfalääke Prontosilinin käyttö yleistyi. Se vähensi merkittävästi kuolleisuutta aivonkalvontulehdukseen. 1940-luvulla penisilliiniä alettiin käyttää laajamittaisemmin ja Toisen maailmansodan jälkeen penisilliini ja useat muut antibiootit yleistyivät sairauksien hoidossa.

Sotien aikaan apteekkien toimintatapa ja rooli muuttui. Miespuoliset työntekijät kutsuttiin rintamalle. Lääkevalmisteiden myyntiä rajoitettiin, joidenkin jopa kiellettiin apteekeista. Talvisodan jälkeen maamme lääketilanne huononi. Osasta lääkkeistä ja raaka-aineista oli pulaa. Joidenkin lääkkeiden käyttöön tuli rajoituksia. Tilanne jatkui vielä muutamia vuosia sodan jälkeenkin. Apteekkialaa koskevia muutoksia alettiin suunnitella sotien jälkeen 1940-luvun loppupuolella. Suomessa toimikin jo 420 apteekkia, lääketehtaita 6 kappaletta ja apteekkitavarakauppoja 15 kappaletta.

Apteekkimme kuudes apteekkari oli monitaitoinen persoonallinen mies. Hän suoritti farmaseutin ja proviisorin tutkintojen lisäksi filosofian kandidaatin tutkinnon. Hän opiskeli Saksassa luonnontieteitä. Oulun Uuden apteekin apteekkariksi Segerman tuli Savonlinnan II apteekista. Toimittaja Viljo Mäkipuron erääseen lehteen kirjoittaman artikkelin mukaan Segermanin lempinimi oli UBS. Hän kuvailee apteekkaria ”rakettimoottoriksi”. Toimittajan mukaan hän osallistui laajasti kaikenlaiseen toimintaan, kuten konsertteihin, teatterinäytäntöihin, työväen opiston luennoille sekä keskusteluiltoihin. Hänen suuren mielenkiintonsa kohteena olivat museoesineet. Apteekkari UBS oli tuttu näky Oulun kaduilla kärrätessään muinaisesineitä jalkaisin museoon. Hän teki myös useita kepposia ja kujeita lähipiirilleen.

Entinen, Segermanin aikaan asiatyttönä työskennellyt, lääketyöntekijä muistelee Segermanin olleen hyvin seurallinen. Apteekin proviisori oli kiirehtinyt asiatyttöä menemään postiasioille ennen kuin apteekkari ehtii, koska hänellä vierähti usein niillä asioilla todella pitkään. Asiatytön toimenkuvaan kuului yhdessä apteekkarin kanssa viedä pahvilaatikot ja lastuvillat kottikärryillä lääketukkuun Kirkkokadun ja Saaristonkadun risteykseen. Hänen työhönsä kuului myös pulvereiden pakkaaminen ja nesteiden pullotus sekä lääkäreiden tilausten vienti vastaanotoille.  Apteekkari ei osallistunut apteekkityöhön. Entisen lääketyöntekijän muisteluiden mukaan Segerman useimmiten istui materiaalihuoneen ison pöydän ääressä lukemassa lehteä. Ainoastaan proviisori puhutteli pääsääntöisesti apteekkaria. Yleisesti apteekissa teititeltiin muita työntekijöitä. Laborantin huone oli iso, jossa yksi farmaseuteista toimi laboranttina. Asiatyttö oli siellä apulaisena.

Apteekkimmekaan ei säästynyt talvisodan aikaan vaurioitta. Se suljettiin 8 päiväksi räjähdyspommien aiheuttamien vahinkojen vuoksi. Apteekissa valmistettiin lääkkeitä eri muodoissa asiakkaille. Pillereitä pyöriteltiin, liuoksia valmistettiin ja pulvereita sekoitettiin. Yöpäivystys oli yhden työntekijän tehtävänä vuorollaan. Sänky löytyi usein apteekin tiloista, jossa työntekijä saattoi levätä työvuoronsa aikana.

Apteekki siirtyi vanhasta suurpalon jälkeen vuonna 1882 rakennetusta talosta Pohjalaisen Kirjakaupan taloon osoitteeseen Kirkkokatu 17, joka rakennettiin 1952. Apteekin muutto purkutuomion saaneesta vanhasta apteekin talosta oli Segermanille vaikeaa. Hän vastusti muuttoa viimeiseen saakka, mutta mikään ei auttanut. Uudessa talossa apteekin huoneiston takana oli siivoojan asunto. Apteekin tiloissa oli offisiinin lisäksi esimerkiksi laborantin huone ja materiaalihuone. Apteekilla oli myös kellaritilat, joissa säilytettiin raaka-aineita kanistereissa.

Apteekkari Segerman kuoli 76-vuotiaana vuonna 1959. Hänen tieteellinen perintönsä, kivikokoelma ja laaja kirjallinen tuotanto, ovat tallessa museossa ja arkistoissa Oulussa.

Segerman toimi apteekkarina Uudessa apteekissa 30 vuotta.  Apteekkimme tarina jatkuu apteekkari Kalpan aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:         

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Suomen farmasian historia; Kerttu Peldán, 1967, Helsinki

https://sic.fimea.fi/verkkolehdet/2017/3-4_2017/palstat/laakejakelun-historiaa-laakkeita-kansalle-apteekista

Takaisin ylös ⇑

Oulun Uuden Apteekin seitsemäs apteekkari Kalpa

Armas Rafael Kalpa apteekkarina vuosina 1959–1961

Armas Kalpan aloittaessa apteekkarina Oulun Uudessa Apteekissa hyvinvointivaltion rakentaminen maassamme oli hyvässä vauhdissa. Esimerkiksi lapsilisiä alettiin maksaa lapsiperheille 1950-luvulla. Suomalainen arkkitehtuuri sai mainetta kansainvälisestikin. Tunnetuin suunnittelija oli Alvar Aalto, joka kokeili rohkeasti erilasia rakennusmateriaaleja. Sotien jälkeiseen asuntopulaan lääkkeeksi suunniteltuja rintamamiestaloja rakennettiin ympäri Suomea vielä 1950- ja 60-luvullakin. Niistä tulikin omakotitalorakentamisen esikuvia.  

Myös koteihin alkoi tulla nykyajan mukavuuksia. Sähkö-, viemäröinti- ja vesiputket yleistyivät pikkuhiljaa kodeissa. Monia sähköisiä kodinkoneita suomalaiset kuitenkin karsastivat 50 -luvulla. Maassamme suosittiin vielä 50-luvulla rasvaisia ruokia, kuten läskisoosia, makkarakastiketta, tirripaistia ja hernekeittoa. Kulttuurikin kehittyi tekniikan mennessä eteenpäin. Yle aloitti säännölliset televisiolähetykset 1958. Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -kirjan ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1959. Uusia musiikintekijöitä, esimerkiksi Einojuhani Rautavaara, ja laulajia, kuten Laila Kinnunen, Eino Grön ja Annikki Tähti, nousivat kuuluisuuteen 1950-luvulla.

Myös Oulun kehitys jatkui nopeana. Kaupunkiin perustettiin vuonna 1958 Oulun yliopisto. Lisäksi teknillisen koulun yhteyteen perustettiin vuonna 1960 insinöörikoulutusta antava teknillinen opisto. 1950- ja 60-luvuilla Oulussa rakennettiin voimakkaasti kerros- ja rivitaloja. Keskustan rakentaminen oli myös voimakasta. Tämän seurauksena kulttuurihistorian merkit ja vanha oululainen katukuva hävisivät melkein kokonaan. Oulun lentoasema avattiin Oulunsaloon vuonna 1953. Vuonna 1960 lentoasemalla järjestettiin iso lentonäytös, jossa esimerkiksi suihkukone Caravelle III nähtiin ensimmäistä kertaa.

Apteekkimme seitsemäs apteekkari Armas Kalpa oli Pellon apteekkarina ennen Ouluun siirtymistään. Siellä hän osallistui aktiivisesti Suomen Punaisen Ristin Pellon osaston toimintaan. Hän oli Pellon osaston ensimmäinen puheenjohtaja.

Jo Kalpan aikana apteekissamme työskennellyt, silloinen tekninen apulainen muistelee, ettei apteekkari osallistunut apteekin päivittäiseen työhön. Proviisorin tehtävä oli huolehtia apteekin toiminnasta. Henkilökunta teititteli toisiaan ajan hengen mukaisesti. Apteekkarin rouva osallistui apteekissa mm. särkypulverien pakkaamiseen, vaikka hänellä ei ollutkaan apteekkialan koulutusta. Rouvaa henkilökunta sai kutsua etunimeltä. Kalpa piti työntekijänsä kehittämisestä huolen ja ilmoitti apteekin asiatytön konekirjoituskouluun kasvavien reseptinkirjoitustöiden vuoksi. Asiatytön työnkuvaan tuli resepteissä olevien ohjeiden kirjoittaminen asiakkaiden lääkkeisiin. Asiatyttöä alettiin kutsua tekniseksi apulaiseksi 60-luvulla.

Apteekissa työskenteli useita oppilaita tuohon aikaan. He olivat ”joka paikan höyliä”. Vielä tuolloin tyypillisesti apteekissa valmistettiin paljon lääkkeitä, vaikka tehdasvalmisteisten lääkkeiden osuus kasvoi koko ajan. Niitä valmistettiin myös varastoon, tulevan kysynnän varalle, ettei asiakkaan tarvitsisi erikseen odotella. Erilaiset pulverit toimitettiin asiakkaille jo valmiiksi oikean kokoisina kerta-annoksina - toisin kuin monet muut lääkkeet, joissa oikea annostelu jäi yleensä asiakkaan vastuulle. Annosjauheiden valmistus saattoi työllistää apteekin koko henkilökunnan hiljaisina kausina. Monet apteekkilaiset ovat muistelleet pulvereiden pakkaushetkiä rattoisina yhdessäoloina poikkeuksena apteekkien usein kiivastahtiseen työhön. Kaupungin tai kylän tapahtumien tarkkailu hyvältä ikkunapaikalta oli olennainen osa pakkaustalkoita, jossa täytettiin päänsärky-, hermosärky-, hammassärky- tai muita pulverikuoria. Jutut kulkivat ja naurukin kaikui välillä käsien käydessä näppärästi kuin ompelukone. Rutinoituneimpien pakkaajien kerrotaan tehneen pulverien teosta suorastaan taidetta, niin näppärästi annosjauheet valmistuivat. Apteekkikohtaiset, paikan päällä pakatut annosjauhepulverit olivat pitkään asiakkaiden suosiossa, silloinkin kun teolliset valmisteet jo muutoin valtasivat markkinoita.

Kalpa ehti toimia apteekkarina Uudessa apteekissa vain lyhyen aikaa, 2 vuotta, ennen kuolemaansa. Apteekkimme tarina jatkuu apteekkari Pirisen aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:    

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

www.apteekkimuseo.fi

https://rednet.punainenristi.fi/node/4057

http://www.oulu.ouka.fi/aikamatkaoulu/1900/1900l_vaihde.htm

Takaisin ylös ⇑

Rotuaarin apteekin kahdeksas apteekkari Pirinen 1961-1970

Armas Olavi Pirinen apteekkarina vuosina 1961 – 1970

Apteekkimme kahdeksas apteekkari tuli Ouluun Ylänteen apteekista. Tuohon aikaan 60-luvulla Suomessa elettiin elämää hyvässä myötätuulessa. Raskaiden sotavuosien ja jälleenrakennuksen jälkeen kansakunta sai rakentaa rauhassa hyvinvointiyhteiskuntaa. Maatalousyhteiskunnasta tuli teollisuuden ja palveluiden yhteiskunta. Maalta muutettiin kau­punkeihin tai lähdettiin Ruotsiin työn perässä. Elintaso kohosi, yksityinen kulutus kasvoi, kau­pungistuminen tapahtui nopeasti. Suomi otti mallia Ruotsista ja muista Pohjoismaista. Talouksien omavaraisuus väheni, kun väki muutti kaupunkeihin. Julkinen kulutus alkoi kasvaa Suomessa 1960-luvulla ja voi­daan sanoa, että silloin Suomessa syntyi hyvinvointi­yhteiskunta. Yhtenä 1960-luvun suurena sosiaalisena muutoksena voidaan pitää television saapumista suomalaisiin koteihin. Television myötä kasvava televi­siomainonta nosti esille uusia tuotteita ja tuotemerkkejä. Ihmisten kulutuskäyttäytyminen alkoi kasvaa. Vuosikymmentä leimasi myös Suomen nuorison radikalisoituminen. Nuoret osoittivat ahkerasti mieltään esimerkiksi Vietnamin sotaa vastaan.

Yhteiskuntamme myönteinen kehitys näkyi myös Oulussa. Kaupungin väkimäärä oli kasvanut 60-luvulle tultaessa niin paljon, että rakennusmaat kävivät vähiin. Vuonna 1965 osia Oulujoen kunnasta ja Pateniemen alue Haukiputaalta liitettiin Oulun kaupunkiin, jolloin se oli hetken aikaa pinta-alaltaan Suomen suurin kaupunki. Kaupunkikuvassa tapahtui 60-luvulla suuria muutoksia. Lintulan ja Kaukovainion kaupunginosia alettiin rakentaa ja talot olivat pääosin kerrostaloja. Keskustan puukorttelit ja Tuiran sekä Heinäpään kaupunginosat laitettiin käytännössä remonttiin. Ouluun valmistui vuosia rakenteilla ollut Hiukkavaaran kasarmialue 1960-luvun alkupuolella. Kaupunkikasarmialue oli jäänyt asutuksen keskelle.

Tuore Oulun yliopisto oli hajallaan yli 20 rakennuksessa eri puolella kaupunkia ja uudesta sijainnista oli tiukkaa vääntöä. Muun muassa kirjailija Erno Paasilinna halusi sijoittaa yliopiston kaupungin ulkopuolelle. Paikaksi ehdotettiin Haukiputaan Virpiniemeä. 60-luvun lopulla tehtiin iso päätös Yliopiston sijoittamisesta Linnamaalle.

Ouluun vuonna 1952 avattu Typpi Oy:n lannoitetehtaalla oli tärkeä osa Oulun kaupungin kehityksessä. Valitettava, suuri räjähdeonnettomuus tapahtui tehtaalla vuonna 1963, jossa sai surmansa kymmenen ihmistä. Voimakkaan räjähdyksen aiheuttama paineaalto rikkoi satoja ikkunoita, jopa yli kahden kilometrin päässä olevassa kaupungin keskustassa.

 Apteekki muutti Pohjalaisen Kirjakaupan talosta Kauppurienkadulle. Isonkadun ja Kirkkokadun väliselle pätkälle uudempaan taloon. Apteekin tummat täyspuiset kalusteet väistyivät vaaleiden ja uudenaikaisempien tehdastekoisten kalusteiden tieltä. Silloinen tekninen apulainen muistelee työtään näin: ”Silloin oli sitä sisähommaa aika paljon. Tilausten tarkastamista ja reseptiohjeiden kirjoittamista. Kuitenkin vietiin tavaraa lääkäreille.” Kenellekään asiakkaalle ei tilauksia viety kotiin. Kun tavaraa tuli tukusta, mukana tulevista listoista tarkastettiin oikeellisuus. Hyllyissä oli tavaran mukana kortti, josta seurattiin tavaran määrää ja tilaustarvetta. Tilaukset tukkuihin tehtiin puhelimitse proviisorin toimesta päivittäin ja tavaraa tuli apteekkiin myös päivittäin.  Työntekijämme kertoo, että lääkärit soittivat usein puhelinreseptejä apteekkiin ja ne säilöttiin kansioon. Kirjoituskoneet ja myös korjauslakat olivat kovassa käytössä, kun asiakkaille kirjoitettiin ohjeita lääkkeisiin. Farmaseutteja ja oppilaita oli useita apteekissamme. Teknistä henkilökuntaa ei ollut kuin yksi. Laborantin työt olivat kuitenkin vain yhden farmaseutin vastuulla. Apteekki oli auki aamulla yhdeksästä kuuteen illalla.  Oulussa toimi ihotautilääkärinä edistyksellinen ja ansioitunut tohtori Vilkki, jonka iltavastaanotolta tuli paljon asiakkaita sekoitettavine salvaresepteineen. Farmaseutilla oli tunti aikaa tehdä salvat valmiiksi. Siinä pöydällä oli rivissä paljon reseptejä salvapurkkeineen odottamassa asiakkaita takaisin. Lääkkeitä valmistettiin tarvittaessa apteekin aukioloaikana aamusta iltaan, vaikka suurin osa myytävistä lääkkeistä olikin jo tehdastekoisia.

Entinen työntekijämme muistelee Pirisen olleen sukkelaliikkeinen mies. Kerran hänen autonsa oli huollossa Limingantullissa ja ennen kuin kukaan ehti tiedustella kyydin tarvetta, apteekkarista vilahti vain vihreät takin helmat talon nurkalla hänen jo kiiruhtaessa auton hakuun. Pirinen ei osallistunut silloisen käytännön mukaisesti jokapäiväiseen apteekin toimintaan. Hän toimi yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä ja yhdistystoiminnassa Oulussa. Hän siirtyi vuonna 1970 apteekkariksi Tampereen Tammelaan. Apteekkimme tarina jatkuu apteekkari Snellmannin aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

https://www.tilastokeskus.fi/tietotrendit/artikkelit/2018/suomi-paasi-lansimaisen-kulutuksen-makuun-1960-luvulla/

https://kavi.finna.fi/elavamuisti/Content/vuosikymmenet?p=/1960-luku/rakennemuutoksen-ja-radikalismin-vuosikymmen

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/03/18/oulu-suomen-suurin-kaupunki#media=95067

Takaisin ylös ⇑

Oulun 2. Rotuaarin 9.  apteekkari Snellman

Eino Kalevi Snellman apteekkarina vuosina 1971 - 1996

Suomen ja maailman mittakaavasta katsottuna 1970-luku oli tapahtumarikas, vaikka toisaalta se oli rauhallinen vuosikymmen. Lähiöitä rakennettiin hurjaa vauhtia betonielementtisistä kerrostaloista. Muuttoliike lähiöihin oli lähinnä kaupunkien ahtaista vuokra-asunnoista ja omakotitalojen yläkerroista. Samalla väritelevisio alkoi yleistyä nopeasti.

1970 -luvulla Oulun kaupungin asukasluku oli reilut 90 000 henkilöä. Voimakas lähiörakentaminen näkyi myös Oulussa. Tuiran ja Heinäpään puutalot saivat väistyä kerrostalojen tieltä. Vuonna 1973 kaupunki myi Ruskosta Nokian tytäryhtiölle Pohjolan Kaapeli Oy:lle lisää maata. Tämän yhtiön kehittymisen ja tehdaslaitosten rakentamisen katsotaan kehittäneen Oulusta huipputekniikan osaajan.

Suomessa elettiin nousukautta 1980-luvulla. Työttömyys oli vähäistä ja juppikulttuuri kukoisti. Helsingissä avattiin ensimmäinen metrolinja vuonna 1982. Autojen määrä lisääntyi voimakkaasti. Ensimmäinen NMT -puhelin julkaistiin vuonna 1982. Ensimmäiset kotitietokoneet tulivat myyntiin. Commodore 64 on tuttu monille suomalaisille ja tuon vuosikymmenen nuorille. Urheilun sarallakin menestyimme hyvin. Esimerkiksi talviurheilussa loistivat tutut nimet Matti Nykänen, Marja-Liisa Kirvesniemi, Juha Mieto sekä Jari Kurri. Kuntosalit ja solariumit yleistyivät hurjaa vauhtia. Maailman muotivirtaukset alkoivat näkyä katukuvassa. Kaupungilla kulkiessaan ihmiset olivat pukeutuneet ylisuuriin, neonväreillä ja logoilla varustettuihin vaatteisiin. Jalassa oli leveälahkeiset, napaan asti ulottuvat farkut. Takissa ja paidoissa oli olkatoppaukset ja jalassa usein purjehduskengät. Naisten hiukset olivat permanentattu kiharapilveksi. Kokonaiskuvan täydensi korvalappustereot, joista kuunneltiin musiikkia.

Vuonna 1982 perustettu Oulun teknologiakylä edesauttoi työpaikkojen ja huipputekniikan yritysten syntyä Ouluun. Keskustan kävelykatu valmistui vuonna 1987 ja seuraavan vuoden nimikilpailun myötä katu nimettiin Rotuaariksi. Sittemmin kävelykatu on laajentunut useampaan otteeseen niin torille, kauppakeskus Valkean suuntaan kuin Heinäpäähänkin. Oulun oma jääkiekkojoukkue Kärpät voitti Suomen mestaruuden vuonna 1981. Oulun asukasluku ylitti 100 000 asukkaan rajan vuoden 1990 alussa.

1990-luvulle siirryttäessä tapahtui monia suuria asioita. Neuvostoliitto romahti ja maamme ajautui historiansa pahimpaan lamakauteen. Yrityksiä meni konkurssiin ja työttömyys kasvoi suureksi. Suomi liittyi EU:hun vuosikymmenen puolivälissä. Urheilussa Suomi saavutti ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden vuonna 1995. Matkapuhelimet, kotitietokoneet ja internetyhteydet alkoivat yleistyä. Nokian ensimmäinen sarjavalmisteinen GSM-puhelin Nokia 1011 julkaistiin 1992. Kansalaiset kulkivat kaduilla salihousuissa vyölaukku vyötäröllään, leveälahkeisissa farkuissa tai trumpettihousuissa. Lappuhaalarit olivat myös hyvin suosittuja asusteita. Hupparit tai napapaidat verhosivat ylävartaloa. Jalassa oli paksupohjaiset kengät.

Apteekkimme yhdeksäs apteekkari Eino Snellman oli syntyjään oululainen. Hän aloitti apteekkialalla nykyisessä Oulun Keskusapteekissa oppilaana. Hän toimi apteekkarina kahdessa muussa apteekissa ennen tuloaan Oulun Uuteen apteekkiin. Snellmanin aloittaessa apteekkarina oli apteekin määrä muuttaa silloisesta liiketilasta pois. Näytti jo siltä, ettei uusia tiloja löydy lain määräämältä alueelta. Kaleva tarjosi muutamien mutkien kautta omia tilojaan apteekille ja siihen muutettiinkin. Vielä muutaman vuoden kuluttua apteekki siirtyi samaisessa talossa liikehuoneistosta toiseen saaden hienot, uudet tilat remontin jälkeen käyttöönsä. Apteekkari koulutti henkilökuntaansa. Tekniset apulaiset kouluttautuivat lääketyöntekijöiksi sairaanhoito-oppilaitoksessa. Pikkuhiljaa ala alkoi teknistyä ja työt helpottua. Varsinkin apteekissa valmistettavien lääkkeiden hinnoittelu oli kovaa puuhaa. Apteekkariyhdistyksen antamat hinnat löytyivät paksusta kirjasta, patenttitaksasta. Hintojen muutokset tehtiin käsin kirjaan. Mikrofilmien yleistyttyä hinnoittelukin helpottui. Enää ei tarvinnut käsitellä hinnastoja, vaan hinnat luettiin mikrofilmeiltä. Vuonna 1986 apteekkiimme hankittiin atk -laitteet. Se helpotti reseptin käsittelyä, erilaisten raporttien luontia, lääkekulutuksen seurantaa ja erityisesti Kelan kanssa tehtävää yhteystyötä. Samana vuonna siirryttiin käsikauppavalmisteiden palveluvalintaan. Se oli iso muutos apteekkien arjessa. Ilman reseptiä saatavia tuotteita asiakas pystyi tarkastelemaan palveluvalinnassa itsenäisestikin. Apteekkari Snellman kehitti oman yskänlääkkeen nimeltään Mixtura pectoralis Snellmani, joka tunnettiin asiakkaiden keskuudessa Tervaporvarin Yskänlääkkeenä. Oululaiset pystyivät ostamaan Tervaporvarin yskänlääkettä vielä 2010-luvun loppupuolella. Sittemmin yskänlääkkeen valmistus on loppunut.

Eläkkeellä oleva lääketyöntekijämme muistelee mukavasti apteekin arkea. Kirjoituskoneet olivat vielä kovassa käytössä apteekeissa 70-luvulla. Teknisen henkilökunnan määrä lisääntyi. Lääketyöntekijät kirjoittivat ohjeet ja hakivat lääkkeet valmiiksi farmaseutin tarkastusta ja ulosantoa varten. Lääketyöntekijät kehittyivät mestareiksi käsin kirjoitetun tekstin tulkitsijoina. Jos ei itsekseen saanut selvää sanoista, yhteistyö oli voimaa. Yhdessä vaikeistakin sanoista selvittiin. Lääketyöntekijämme muisteli, että joskus hän kävi hakemassa pyörällä lääkärin unohtaman allekirjoituksen reseptiin piirinmielisairaalan alueella sijaitsevalta vastaanotolta ennen lääkkeiden luovutusta. Työpäivään saattoi siis sisältyä pyöräretkikin.

Apteekissa työskenteli myös laskuttaja, jonka tehtävä oli laskuttaa lääkäreitä, lääkäriasemia sekä muita tahoja toimitetuista tilauksista. Päivystysviikot vuorottelivat Oulun keskustan apteekeissa jo 1970 -luvulla. Päivystysviikolla apteekki oli auki ympäri vuorokauden. Yöpäivystäjänä paikalla oli yksi farmaseutti. Työntekijöiden työvaatetus oli edelleen valkoinen takki. Työkaverien kesken puhuttelu oli jo vapaampaa. Farmaseutteja tai proviisoreja ei enää teititelty, mutta apteekkaria teititeltiin. Myös apteekkari teititteli työntekijöitään.

Snellman oli pitkäaikaisin apteekkari luotsatessaan apteekkiamme 25 vuoden ajan kolmella vuosikymmenellä. Apteekkimme tarina jatkuu apteekkari Perolan aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

https://www.ouka.fi/oulu/oulu-tietoa/oulu-1960-2013

https://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/70-luku.htm

Takaisin ylös ⇑

Kymmenes apteekkarimme Perola - Rotuaarin Verkkoapteekki

 

Aleksi Perola apteekkarina vuosina 1996 - 2010

1990-luvun loppupuoliskolla alkoi Suomessa taloudellinen nousukausi laman jälkeen. Suuria mullistuksia kansalaisten elämään toivat laajentuva internet tietokoneineen sekä matkapuhelimien yleistyminen. Lasten lelutkin teknistyivät, kun Japanista lähtöisin oleva Tamagotchi valloitti lasten sydämet.

Oulun väkiluku kasvoi nopeasti. Nokia ja sen vanavedessä muukin teknologia-ala eli hurjaa nousukautta. Oulusta ja lähiseudusta tuli kansainvälisestikin merkittävä korkeaa osaamista vaativan teknologian keskus. Työpaikkoja syntyi teknisille aloille moninkertainen määrä aiempaan verrattuna. Vuosikymmenen lopulla Nokia oli maailman johtava matkapuhelinvalmistaja. Valtasuhteet muiden matkapuhelinvalmistajien kanssa alkoivat muuttumaan jo 2000-luvulla, kun iPhone julkaistiin.  Kännykät muuttivat puhelinkulttuurin kokonaan. Kaikki olivatkin tavoitettavissa koko ajan ja missä vain. Kännykkäpelien klassikko eli Nokian matopeli, Snake oli vallannut suomalaisten sydämet vuosituhannen vaihteessa.

Oulun keskustan vilkkautta lisäsi vuonna 2001 avattu Stockmannin tavaratalo Rotuaarilla. Hullut päivät olivat sananmukaisesti sellaisia myös kävelykadun vastakkaisella puolella olevassa apteekissamme. Oululaisille on jäänyt mieleen myös upeat Stockmannin tavaratalon jouluikkunat, joita ihasteltiin aikuisten ja lasten voimin.

Kymmenennen apteekkarimme Perolan aikana apteekkialalla ja apteekissamme tapahtui suuria muutoksia. Apteekki muutti uusiin tiloihin Rotuaarille vuonna 1999 ja samalla nimi muuttui Rotuaarin apteekiksi. Apteekki oli suljettuna vain 40 tuntia paikan vaihdon yhteydessä. Lisähaasteensa muuttoon toi hirmupakkaset, jotka paukkuivat tammikuun viime päivinä kolmenkymmenen pakkasasteen molemmin puolin. Aukioloajat pitenivät ja tuotteiden esittelypäiviä asiakkaille alkoi olla apteekeissa. Tuotteita asetettiin näytteille ja markkinointia alettiin tehdä näkyvästi. Apteekkarit muodostivat yhteistyön pohjalle rakennettuja markkinointiketjuja, apteekkiketjuja. Olemme nähneet niin markan vaihtumisen euroiksi kuin lääkevaihtovelvollisuuden saapumisen reseptilääkkeisiin saaden lääkkeiden hinnat halpenemaan. Työyhteisössä tapahtui myös ilmapiirin muutos rennommaksi. Enää työkavereita tai apteekkaria ei tarvinnut teititellä, vaan puhuteltiin etunimillä.

Apteekkien sisätilat ovat muuttuneet suuresti 1990- ja 2000-luvuilla. Reseptilääkeasiakkaiden palveleminen siirtyi suoratoimitustiskeihin, mikä oli iso muutos apteekin henkilökunnan työtehtävissä. Aiemmin tekninen henkilökunta oli kirjoittanut reseptiohjeet, mutta työ siirtyi farmaseuteille asiakkaan odotellessa tiskin toisella puolella. Koneellinen annosjakelu otti ensiaskeleitaan apteekkimme toiminnassa jo ennen 2010-luvulle siirtymistä. Ensin käsin kirjoitetut reseptit vaihtuivat tietokoneella kirjoitettuihin resepteihin ja myöhemmin eResepteiksi.

Palveluvalinta laajeni kattamaan kaikki ilman reseptiä myytävät lääkkeet ja vapaankaupan tuotteet. Asiointia odottavien tuolirivistöt saivat väistyä valkoisten tuotehyllyjen tieltä. Farmaseuttien toimenkuva laajeni tiskin takaa asiakaspuolelle lääkeinformaatiota jakamaan.  Erilliset kassat otettiin käyttöön palveluvalinnassa. Myös tämä toi jälleen suuria muutoksia henkilökunnan työntekoon. Tekninen henkilökunta alkoi hoitaa palveluvalinnan kassoja. Teknisen henkilökunnan työhön tuli uutena kokonaisuutena asiakaspalvelu. Joitakin perinteitä oli säilynyt edelleen aiemmilta vuosikymmeniltä. 2000-luvulla saatiin pulverikapseleita pakata hiljaisina aikoina yhdessä mukavia jutellen. Myös lääkkeenvalmistus oli voimissaan vielä tuolloin. Ex tempore -lääkkeitä tehtiin kapseleina, liuoksina sekä salvoina säännöllisesti. Varastoon valmistettiin tuttuja tuotteita, esimerkiksi apteekkimme omaa Tervaporvarin yskänlääkettä, kamferi- ja anistippoja. Lääkkeenvalmistukselle oli isot tilat vielä tuolloin apteekissamme.

Entisen lääketyöntekijämme työura jatkui apteekissamme kunniakkaat 47 vuotta aina vuoteen 2005 saakka. Hän toimi viiden apteekkarin alaisena kuudella eri vuosikymmenellä. Voisipa jopa sanoa, että hän on kokenut melkein kaikki suuret murrokset apteekkialalla 2000-luvulle asti. Hän kuvailee työnsä merkittävimmäksi kehitysaskeleeksi tietotekniikan tuloa apteekkeihin. Se toi helpotusta todella moniin teknisen henkilökunnan työtehtäviin. Lisäksi se muutti heidän työnkuvaansa pysyvästi.

Apteekissamme työskentelee edelleen monta jo Perolan aikana ollutta työntekijää. He kuvailevat mieleenpainuvimpia tapahtumia apteekissamme olleen 150-vuotisjuhlat, jotka järjestettiin henkilökunnalle sekä niiden kunniaksi saatu viikon loma. Jokavuotiset pikkujoulut olivat myös mieleenpainuvia tapahtumia. Juhlatoimikunta suunnitteli hyvissä ajoin ohjelmaa pikkujouluihin varmistaen näin mukavan illan jokaiselle. Yksi iso työtaistelujaksokin koettiin 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä. Farmaseuttien lakko kesti viisi viikkoa, minkä aikana apteekissa palveltiin asiakkaita hyvin vähäisellä farmaseuttisella henkilökunnalla sekä teknisen henkilökunnan voimin.  

Jo apteekkari Perolan aikana tiedettiin monista tulossa olevista apteekkialan suurista rakenteellisista muutoksista. 2010-luku oli jälleen kerran apteekkimaailmassa suuren kehittymisen ja murroksen aikaa. Siitä kerromme myöhemmissä kirjoituksissa.

Apteekkimme tarina jatkuu apteekkari Keskitalon aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

https://www.ouka.fi/oulu/oulu-tietoa/oulu-1960-2013

Takaisin ylös ⇑