Kuinka Oulun uudesta apteekista tuli Rotuaarin apteekki?

Apteekin offisiini vanhoina aikoina.

Lue apteekin vaiherikas tarina eri apteekkareidemme aikakausina. Apteekkimme historia ulottuu vuoteen 1857 saakka. Lähde aikamatkalle apteekkimaailmaan ja koe samalla tuulahdus entisajan yhteiskunnan menosta. Julkaisemme jokaisen apteekkarin tarinan kuukausittain alkaen maaliskuun lopulta 2021. Tervetuloa mukaan aikamatkalle menneeseen!

Tutustu myös meidän ajankohtaisiin muihin blogiaiheisiin täältä!

Erik Johan Palmqvist apteekkari vuosina 1857 - 1873

Apteekki -sana tulee kreikan kielen sanasta apotheke. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi varastoa tai säilytyspaikkaa. Sanaa käytettiin kuvaamaan myös paikkaa, jossa antiikin ajan lääkärit säilyttivät lääkkeitään. Ouluun perustettiin ensimmäinen apteekki vuonna 1762. Tällöin oululaiset eivät osanneet käyttää apteekin palveluja, vaan turvautuivat välskäreiden osaamiseen. Pikkuhiljaa apteekin toiminta kehittyi ja apteekkipalvelujen tarve lisääntyi. Oulussa oli 1850-luvulle asti vain yksi apteekki, kunnes vuonna 1857 perustettiin toinenkin apteekki Lääkelaitoksen johtajan senaatille tekemän esityksen perusteella. Tällöin Suomessa oli vain 43 apteekkia ja asukasluku oli 1,5 miljoonaa. Oulun kaupungissa asui tuolloin noin 6000 ihmistä. Lääkkeiden pelättiin loppuvan Suomesta Krimin sodan vuoksi.

Keisarillisen Armollisen Avoimen Kirjeen valtuuttamana Palmqvist sai apteekkioikeuden toisen apteekin perustamiseen 31.3.1857. Oulun toinen apteekki nimettiin Uudeksi apteekiksi. Apteekki avasi ovensa Kirkkokadun ja Pakkahuoneenkadun kulmassa seuraavana kesänä, 3.6.1858. Silloin apteekin kellarissa säilytettiin lääkkeiden raaka-aineiden lisäksi mm. verijuotikkaita. Apteekin offisiini eli palvelutila tuli tutuksi asiakkaille. Offisiinin seinät olivat täynnä hyllyjä, joissa oli suoria symmetrisiä rivejä oranssinruskeita pulloja ja -purkkeja. Lääkeainepullot olivat sisällönmukaisessa järjestyksessä. Tiloja tarvittiin laboratorioille, materiaalihuoneelle ja aineiden säilyttämiseen käytettiin kellaria. Pitkään vielä 1900-luvulla oli tyypillistä, että asiakastilat apteekeissa olivat pieniä ja valmistustilat sekä varastot veivät suuren osan kokonaistiloista.

Lääkkeiden raaka-aineina oli 1800-luvulla pääsääntöisesti rohdokset eli luonnosta saatavat ainekset. Raaka-aineita kerättiin luonnosta ja kuivatettiin kuivaushuoneissa. Lääkkeet valmistettiin viranomaisten vahvistaman lääkevalmistusohjekirjan, farmakopean mukaan. Lääkevalmisteet saattoivat sisältää myös useita yrttejä tai rohdoksia. Lääkkeet olivat erilaisissa muodoissa, kuten uutteena, tinktuurana, mikstuurana, keitteenä, hauteena, siirappina ja linimenttinä.

Lääkärit määräsivät asiakkaille lääkkeitä lääkemääräyksillä, jotka kopioitiin apteekissa signatuureihin. Signatuurit kiinnitettiin lääkepurkkeihin ja pulloihin. Signatuurit suunniteltiin huolellisesti ja niissä oli yleensä apteekin symboli ja nimi näkyvissä. Symbolina oli usein apteekkirakennus. Symbolina saattoi olla myös paikkakunnan nähtävyyksiä, kuten kirkko, koski linna tai silta. Signatuurit näyttivät jopa kauniilta taideteoksilta. Lääkemääräyksiä säilytettiin apteekissa 10 vuoden ajan vuoteen 1973 saakka. Osa lääkkeistä pakattiin reseptipusseihin, josta löytyi lääkkeen koostumus, lääkärin, apteekin ja potilaan nimet. Lisäksi pusseihin kirjoitettiin lääkkeen hinta, annosteluohjeet sekä päiväys. Tyypillisesti apteekissa valmistetut lääkkeet annettiin asiakkaalle apteekin omiin pulloihin, purkkeihin tai pakkauksiin laitettuina. Asiakas toi myös omia rasioita tai pulloja lääkkeitä varten.

Palmqvist Uuden Apteekin apteekkarina 16 vuoden ajan vuoteen 1873 saakka. Apteekkimme tarina jatkuu apteekkari Nordforsin aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Peldán, K. 1967. Suomen Farmasian historia. Helsinki: Suomen farmaseuttinen yhdistys

 www.apteekkimuseo.fi

Takaisin ylös ⇑

Toinen apteekkari Nordfors

Albert Fredrik Nordfors apteekkari vuosina 1874 - 1884

Maailmalla koko 1800-luvun ajan teknologia ja lääketiede olivat kehittyneet kovaa vauhtia. Silti kulkutaudit ja ruoanpuute vaivasivat useita maita. Suomessa   toivuttiin pitkään 1860-luvun suuresta nälkäkatastrofista, jonka aikana parissa vuodessa alle kahden miljoonan suomalaisen pienestä kansasta kuoli 270 000 henkeä. Suuresta katastrofista huolimatta Suomessa alkoi vahva kansallinen herääminen 1860- ja 1870-luvulla venäjän keisari Aleksanteri II aikana. Monet positiiviset kehitysaskeleet johtivat maamme taloudelliseen vaurastumiseen. Kansakoulujen kehittyminen edesauttoi suomenkielisen väestön sivistystason hyvään noususuuntaan.

Apteekkialan koulutusta toteutettiin 1800-luvulla vanhan mestari-kisälli-toiminnan kautta. Koulutus oli oppisopimuspohjaista ja apteekkarilla oli suuri vastuu rohdosoppien siirtämistä tuleville ammattilaisille. Opiskelu tapahtui siis töitä tehden apteekissa. Farmasiaoppilaan tutkinnon suorittaminen kesti 3–6 vuotta ja proviisorin tutkinnon suorittaminen vielä 4 vuotta lisää. Proviisorin tutkinnon jälkeen pystyi suorittamaan apteekkarin tutkinnon.

Oulussa apteekkitoiminta oli jo hyvässä vauhdissa Uudessa Apteekissa Nordforsin saadessa apteekkarin oikeudet. Hän sai privilegion eli erikoisoikeuden Uuteen apteekkiin 19.8.1874. Apteekkari oli aktiivinen kaupunkilainen osallistuen kaupungin rientoihin. Yhteiskunnalliset asiat ja niiden kehittäminen kiinnostivat Nordforsia suuresti. Hän perusti insinööriveljensä kanssa Oulun ensimmäisen puhelinlaitoksen vuonna 1882 Uuden apteekin konttorihuoneeseen Kirkkokadun ja Pakkahuoneenkadun kulmaukseen.

Tuohon aikaan apteekin holvaamattomissa kellareissa säilytettiin myös herkästi syttyviä aineita. Kanisterit sisälsivät yhdessä kellarissa eetteriä, bensiiniä ja tärpättiä. Toisessa kellarissa oli puuöljyä, koivuöljyä sekä liinöljyä. Kolmannessa kellarissa säilytettiin petroleumia. Juuri apteekkimme kellarista alkoi 30. marraskuuta vuonna 1882 surullinen tapahtumasarja, jonka vaikutukset olivat osalle kaupungin keskustasta kohtalokkaat. Paikallinen Kaiku -lehti tiesi kertoa onnettomuuteen johtaneista syitä seuraavaa: Eräs apteekin oppilaista meni noutamaan bensiini-öljyä kellarista yhdessä juoksupojan kanssa. Herkästi syttyvää bensiini-öljyä pääsikin valumaan lattialle lyhdyn viereen. Tuli tarttui öljyyn ja levisi nopeasti ylöspäin. Hetken päästä koko talo oli liekkien vallassa. Sammutusta vaikeutti veden vähyys kuiva kesän jälkeen torin rannassa. Kun vesiruiskut saatiin sammutuskuntoon, apteekin talo oli jo palanut lähes kokonaan.

Tulipalossa tuhoutui myös uusi Oulun puhelinkeskus. Lisäksi tulipalo tuhosi kaupungin arvokkaimman osan levitessään rantaan saakka seuraavan yön aikana. Apteekkari ryhtyi ripeästi toimeen tuhon jälkeen ja avasi muutaman päivän päästä väliaikaisen apteekin maalari Kanniaisen taloon palopaikan viereen. Apteekin talon tilalle rakennettiin heti uusi rakennus, johon apteekki muutti takaisin. Toimelias apteekkari sairastui keuhkotautiin pian tulipalon jälkeen ja kuoli alkuvuodesta 1884.

Nordforsin aikakausi kesti apteekissamme 10 vuotta. Tarinamme jatkuu apteekkari Huhtisen aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Peldán, K. 1967. Suomen Farmasian historia. Helsinki: Suomen farmaseuttinen yhdistys

 www.apteekkimuseo.fi

Takaisin ylös ⇑

Apteekkari Huhtinen 1884-1893

Berndt Johan Huhtinen apteekkari vuosina 1884 - 1893

1800-luvun loppupuoli oli kaikin tavoin kehittymisen aikaa Suomessa. Maamme asukasluku oli noin 2,1 miljoonaa asukasta. Vajaat 10 % ihmisistä asui kaupungissa. Lääkäreitä maassamme oli noin 160 ja hammaslääkäreitä noin kymmenen. Maassamme esiintyi paljon keuhkotautia ja muita tuberkuloosin muotoja. Terveydenhuollon kehittyminen alkoi olla taloudellisesti mahdollista 1880-luvulla. Terveydenhuollon kehityksessä tapahtui merkittäviä muutoksia 1870–1880-lukujen vaiheilla. Tällöin perustettiin uusi terveydenhuollon keskusvirasto Lääkintöhallitus Collegium medicumin ja Houruinhoidon johtokunnan tilalle. Kunnat alkoivat palkata kunnanlääkäreitä. Vuonna 1886 valtio alkoi myöntää kunnille avustuksia kunnanlääkärin palkkausta varten. Vasta kunnanlääkärien yleistyminen toi lääkäripalvelut kaikkien kansalaisten ulottuville.

Isorokko oli yleinen kulkutauti, joka 4–6 vuoden välein yltyi epidemiaksi maassamme. Kuolleisuus isorokkoon oli suuri. Suomalaisia rokotettiin isorokkoa vastaan jo 1800-luvun alkupuolella, mutta se oli vapaaehtoista toimintaa. Vuonna 1883 annettiin rokotusasetus, jossa määrättiin kunnat hoitamaan rokotukset alueillaan. Jokaisella oli velvollisuus ottaa isorokkorokote. Lapset velvoitettiin rokottamaan ennen 2-vuoden ikää. Niskoitteleville tai rokotuksen laiminlyöneille ihmisille saatettiin antaa sakko. Rokotuspakko tuotti toivotun tuloksen ja isorokkoepidemioita ei ole ollut vuosien 1892–1893 jälkeen moniakaan. Isorokkorokotuksen pakollisuus päättyi vuonna 1952.

Vuonna 1884 Oulun Uuden Apteekin apteekkariksi tuli Savonlinnassa koulunsa käynyt Berndt Huhtinen. Hän oli oppilaana helsinkiläisessä Girstenin apteekissa ja valmistui farmaseutiksi 1872 ja proviisoriksi 1877. Oulun asukasluku oli kasvanut vuoteen 1886 mennessä jo 9540 asukkaaseen.  Samana vuonna Ouluun valmistui rautatie, mikä vilkastutti liikennettä ja kasvatti Oulun kaupunkina.

Jo ensimmäisen apteekkarin aikana apteekissamme säilytettiin ja myytiin verijuotikkaita. Ikivanhana parannuskeinona niitä käytettiin 'Pahan veren poistamiseen'. Erään opin mukaan ajateltiin kaikkien sairauksien olevan yhden tulehduksen aiheuttamaa tautia. Parannuskeinona piti useissa tapauksissa poistaa verta potilaasta. Parhaana menetelmänä pidettiin verijuotikkaiden tekemään työtä ihmiskeholla. Suomessa iilimatoja käytettiin tyypillisesti kurkkutulehdusten, hammastulehdusten, silmätulehdusten, ajosten, ruhjevammojen ja peräpukamien hoitoon tai kuppaamisen ja suoneniskun korvausmuotona. Lääkinnälliseen käyttöön tarkoitettuja juotikkaita piti olla apteekeissa ja niiden hinnat määrättiin tarkkaan virallisessa lääketaksassa. Juotikkaiden säilytys oli tarkkaa puuhaa. Ne säilytettiin viileässä, ilmavassa ja varjoisessa paikassa astiassa, jossa oli tavallista vettä. Niiden piti olla eläviä, virkeitä ja täysikasvuisia, eikä niitä voitu käyttää tehtävässään kuin kerran.

Sähkön käyttö ja puhdas, helposti saatava vesi eivät olleet 1800-luvun loppupuolen apteekeissa itsestään selviä etuja. Apteekkien tilat sijaitsivat usein monessa kerroksessa sokkeloisissa rakennuksissa. Rohdoskamari, dekoktorio (keitteiden ja hauteiden valmistuspaikka), tinktuurakamari (tinktuuroiden, ekstraktien, laastareiden, öljyjen ja muiden vastaavien säilytyspaikka) ja materiaalikamarit saattoivat sijaita hankalissa paikoissa ylä- tai alakerrassa. Varastot olivat usein ulkorakennuksissa. Myös uuden apteekin offisiiniin saavuttiin korkeiden portaiden kautta rakennuksen kulmasta. Työ apteekissa pitikin työntekijät hyvässä fyysisessä kunnossa, kun isoja säilytysastioita kannettiin valmistustilojen ja varastojen välillä.

Huhtisen aikakausi apteekissamme kesti 9 vuotta. Tarinamme jatkuu apteekkari Hasselblattin aikakaudelle seuraavassa postauksessa.

Lähteet:         

Snellman, E. 2004. Hopeavaaka. Oulu.

Peldán, K. 1967. Suomen Farmasian historia. Helsinki: Suomen farmaseuttinen yhdistys

www.apteekkimuseo.fi

www.saunalahti.fi/arnoldus/terv1880.html

www.ouka.fi/oulu/oulu-tietoa/oulu-1870-1900

Takaisin ylös ⇑